Mitä tekee?
Ole vaiti, sanoi Falkenberg. Olen minä sitä ennenkin tehnyt, vaikka en käy ja siitä kersku.
Ja kun hän kaivoi säkistään ääniraudan, ymmärsin minä että se oli täyttä totta.
Minä sain käskyn oleilla talon läheisyydessä sen ajan kun hän viritti.
Niinpä minä kuljeskelin aikaani kulutellen, silloin tällöin tullessani talon eteläpuolelle kuulin minä miten Falkenberg askarsi pianon kimpussa ja teki sille väkivaltaa. Hän ei osannut lyödä kunnon ääntä, mutta tarkka korva hänellä oli; kieltä ruuvatessaan hän katsoi tarkoin että se tuli jälleen jännitetyksi aivan yhtä paljon kuin ennenkin. Soittokone ei siis tullut entistään huonommaksi.
Minä jouduin pihalla keskusteluun rengin, nuoren pojan kanssa. Hänellä oli palkkaa kaksi sataa kruunua vuodessa — niin ja sitten vielä ruoka, hän sanoi. Ylös kello puoli seitsemän aamulla hevosia ruokkimaan, pahimpina aikoina puoli kuusi, työssä koko päivän, iltaan kello kahdeksaan. Mutta terve ja tyytyväinen hauskaan elämään tässä pikku maailmassa. Minä muistan hänen kauniin hammasrivinsä ja että hän hymyili somasti, kun puhui tytöstään. Hänelle oli hän antanut hopeasormuksen johon oli kiinnitetty kultasydän.
Mitä hän sanoi kun sai sen?
Ihmeisiinsä hän tuli, saat uskoa.
Mitäs sinä sitten sanoit?
Mitäkö minä sanoin? En minä tiedä. Minä sanoin: pidä hyvänäsi. Hänen olisi pitänyt saada hamekangaskin — mutta.