Mutta sittenkin, minä halusin tehdä hänet mustankipeäksi.
Kolmesta piiasta voi kokeiluissa ainoastaan Emma tulla kysymykseen, ja minä aloin liehailla Emmaa.
Emma, minä tiedän yhden, joka huokailee tähtesi.
Mistä sinä sen tiedät?
Tähdistä.
Minusta olisi parempi, jos sen tietäisit jostain asiasta maan päällä.
Niinpä tiedänkin. Aivan likeltä.
Hän puhelee itsestänsä, sanoi Falkenberg peljäten tulevansa asiaan sotketuksi.
Niinpä puhunkin. Paratum cor meum.
Mutta Emma oli epäystävällinen eikä huolinut jutella kanssani, vaikka olinkin nokkelampi kuin Falkenberg. Mitä — enkö saisi Emmaakaan taipumaan? Silloin minä muutuin ylpeäksi ja äärimmäisen hiljaiseksi, käyskelin omia teitäni, piirustelin konettani ja tein pieniä malleja. Ja kun Falkenberg iltaisin lauloi ja rouva kuunteli, menin minä toiselle puolen väentupaan renkien luo ja pysyttelin siellä. Se oli paljon arvokkaampaa. Siinä oli vain se haitta, että Pekka oli tullut vuoteen omaksi eikä kärsinyt kirveen eikä vasaran ääntä; minun täytyi sen vuoksi mennä ulos vajaan aina kun piti kauemmin takoa.