Mutta aina joskus juolahti ajatuksiini, että rouva ehkä sittenkin oli pahoillaan siitä, että olin kyökistä kadonnut. Siltä se minun silmiini näytti. Hän sanoi eräänä iltana meidän syödessä:
Olen kuullut rengeiltä, että te valmistelette jotain konetta?
Se on uudenaikainen saha jota hän hourailee, sanoi Falkenberg; mutta siitä tulee liian raskas.
Siihen en minä vastannut mitään, olin viekas ja pidin parempana kärsiä. Eikö kaikkien keksijäin osa ollut kärsiä tunnustuksen puutetta? Odotahan, minun aikani ei ole vielä tullut. Joskus olin haljeta halusta ilmaista itseni piioille, että oikeastaan olinkin parempain vanhempain lapsia, mutta että rakkaus oli eksyttänyt minut harhapoluille; nyt etsin lohdutusta pullosta. Niinpä niin, ihminen päättää ja Jumala säätää… Tämä saattaisi sitten myöhemmin tulla rouvan korviin.
Minä luulen, että alan tulla väentupaan iltaisin minäkin, sanoi
Falkenberg.
Ja minä käsitin hyvin, miksi Falkenberg nyt halusi väentupaan: häntä ei enää pyydetty laulamaan yhtä usein kuin ennen, mikä sitten lie syynä ollut.
18.
Kapteeni oli tullut.
Eräänä päivänä tuli luoksemme metsään pitkä mies, jolla oli kokoparta. Hän sanoi:
Minä olen kapteeni Falkenberg. Mitenkäs työ sujuu, pojat?