Miksi ette vastaa?
Niin, että minä kyllä makasin ladossa. Kyllä.
Makasitteko? Kävikö se päinsä?
Kyllä.
Vai niin. Niinniin. Me lähdemme kotiin päivemmällä.
Hän kääntyi ja meni pois kasvot yhtenä ainoana punastuksena…
Harald tuli ja pyysi minua tekemään leijan.
Minä teen sinulle leijan, vastasin minä typerryksissäni, mahtavan leijan joka lentää pilviin. Sen minä teen todellakin.
Me teimme työtä pari tuntia, Harald ja minä, hän oli kovin rakastettava viattomassa innossaan, minä taas ajattelin kaikkea muuta kuin leijaa. Me sidoimme useita metrejä pitkän pyrstön, liimasimme ja neuloimme langalla; kaksi kertaa tuli neiti Elisabeth katsomaan. Hän oli ehkä yhtä suloinen ja vilkas kuin ennenkin, mutta minä en välittänyt siitä mitä hän oli enkä ajatellut häntä.
Sitten tuli käsky valjastaa hevoset. Minun olisi pitänyt totella tätä määräystä heti, sillä matka oli pitkä; mutta sensijaan minä lähetin Haraldin sisään pyytämään puolen tunnin lykkäystä. Ja niin me askarsimme, kunnes leija oli valmis. Huomisin kun liisteri oli kuiva voisi Harald laskea leijan ilmoille, seurata sitä katseellaan ja tuntea mielessään outoa liikutusta kuten minä nyt.