Minä uskalsin vuorostani kysyä häneltä:
Onko rouva ollut siellä?
Olen lapsuuteni aikana.
Samassa hän katsoi kelloansa aivan kuin katkaistakseen enemmät kysymykseni ja samalla muistuttaakseen minua ajasta.
Minä nousin heti ja menin hevosten luo.
Oli jo hiukan pimennyt, taivas tummeni ja alkoi pudota märkää lumiräntää. Minä otin kaikessa hiljaisuudessa ajo-istuimelta peitteeni ja pistin sen vaunujen etuistuimen alle, sen tehtyäni juotin hevoset ja valjastin ne. Vähän ajan kuluttua tuli rouva mäkeä alas, minä menin häntä vastaan koria noutamaan.
Minne te menette?
Koria hakemaan.
Kiitos, ei tarvitse. Ei siellä ole mitään mukaan otettavaa.
Me menimme vaunujen luo, hän astui sisään ja minä aijoin hiukan auttaa häntä käärimällä peitteitä. Sitten löysin etuistuimen alta uuden peitteen ja piilotin tarkoin reunat, ettei hän sitä tuntisi.