Minä ajattelin että olisitte niin hyvä ja astuisitte alas tästä. Maa on niin pehmeää… Pyörät…
Hän kai luuli minun houkuttelevan häntä ulos jotain tehdäkseni,
Jumala sen tiennee, hän sanoi:
Herra varjelkoon, ajakaa!
Hevoset nykäisivät ja pysähtyivät pahimpaan valoon.
Emma tuli ulos ja otti rouvan vastaan. Rouva jätti hänelle peitteet, jotka hän vaunuissa istuessaan edeltäkäsin oli käärinyt kokoon.
Kiitos kyydistä! sanoi hän minulle. Siunatkoon kuinka olette märkä!
25.
Perillä odotti minua omituinen uutinen: Falkenberg oli ruvennut kapteenin rengiksi.
Tämä tapaus särki sopimuksemme ja jätti minut yksin. Minä en voinut ymmärtää koko juttua. Mutta voisinhan sitä huomenna miettiä.
Kello siirtyy kahteen yöllä ja minä makaan yhä valveilla väristen ja miettien. Koko tänä aikana en mitenkään pääse lämpöiseksi, sitten vihdoin vilu kääntyy kuumuudeksi, makaan täydessä kuumeessa… Kuinka pelokas hän olikaan eilen, ei uskaltanut syödä kanssani maantiellä eikä avannut minulle silmiään koko matkalla… Kun minä selvänä hetkenä käsitän voivani herättää Falkenbergin levottomuudellani ja ehkä puhua houreissa, puren hampaani yhteen ja hyppään ylös. Vedän märät vaatteet jälleen ylleni, kompuroin rappuja alas ja lähden juoksemaan yli peltojen. Hetken kuluttua alkavat vaatteeni minua lämmittää, minä suuntaudun metsään päin työpaikallemme hien ja sateen valuessa pitkin kasvojani. Kunpa vain nyt löytäisin sahan ja saisin huitoa kuumeen pois ruumiistani; se on vanha koeteltu parannuskeinoni. Minä en löydä sahaa, mutta löydän kirveeni sieltä minne sen olin piilottanut lauvantai-iltana, ja alan hakata. On niin pimeä että näen tuskin mitään; mutta minä tunnustelen hakkausta käsin silloin tällöin ja kaadan useita puita. Hiki valuu ruumiistani.