Kun olen kyllin uupunut, piilotan kirveen entiseen paikkaansa; päivä alkaa valjeta, minä juoksen kotiin.
Missä sinä olet ollut? kysyy Falkenberg.
Minä en tahdo hänen saavan tietää eilisestä vilustumisestani, hän ehkä siitä juttelisi kyökissä, mutisen sen vuoksi jotain etten oikein tiedä missä olen ollut.
Sinä olet kaiketi ollut Rönnaugin luona, sanoo hän.
Minä vastaan että niin, minä olen ollut Rönnaugin luona, koska hän sen arvasi.
Ei suinkaan se mikään vaikea arvattava ollut, sanoo hän. Minä puolestani en enää koskaan käy tyttöjen luona.
Sinä siis saat Emman?
Niin, siltä se näyttää. Oli oikein kiusallista ettet sinäkin voinut jäädä tänne. Olisit ehkä saanut jonkun toisista.
Hän kehittelee tätä edelleen, että minä ehkä olisin saanut toisista piioista kenen olisin mielinyt, mutta että kapteeni ei voinut enää minua käyttää. Minun ei tarvinnut enää huomennakaan metsään… Minä kuulen Falkenbergin sanat kaukaa, yli unen meren, joka lähestyy minua.
Aamulla on kuume tiessään, olen hiukan väsynyt, mutta laittaudun kuitenkin lähtemään metsään.