* * * * *
Muutama kuukaus on kulunut. Astumme taas nimismies Mannin työhuoneesen. Ovella seisoo Salojärvi surkean näköisenä ja sen läheisyydessä olevalla tuolilla istuu käskynajaja Lipponen. Manni itse kävelee piippu suussa pitkin laattiaa.
— Eikö teillä ole hiukkaakaan armahtavaisuutta rinnassanne minua kohtaan, kysyi Salojärvi.
— Ei rahtuakaan, vastasi Manni, semmoisia konnia, kuin sinä olet, täytyy opettaa "ypykkää" hyppimään.
— Mutta enhän paperia noin hirveäksi aavistanut, muistutti Salojärvi.
— Juuri senvuoksi vekselin otinkin, vastasi Manni. — Minä tunnen sinun kaltaisesi miehet liian hyvin, antaakseni itseäni vetää nenästä. Kruununvoudin konttorissa sitä paitsi odottaa sinua matka- ja eväsrahaksi ai'otut 100 markkaa. Jollet heti lyö saatavaani lautaan, lähdet jo tänään läänin vangistoon. Vekselilaki ei muuta valittavaa tiedä eikä tunne. Sinulla on rahaa, sen tiedän ja älä luulekaan, että minun petät, niinkuin petit Tammista.
— Mutta eihän teille koko juttu maksanut kuin jonkun markan ja nyt kiskotte minulta 2,000 markkaa, muistutti Salojärvi.
— Juuri senvuoksi onkin riemuni saada sinua vanha roisto tanssittaa, lohdutti Manni. — Ja nyt pitkät puheet pois ja pellolle, jollet heti lyö rahoja lautaan.
Salojärvi-parka raapi korvallistaan "mokomalle sukkeluudelle", sillä oli se kuitenkin totta eräämpi hänen omaa tekemäänsä. Vaan eihän siinä mikä auttanut kuin kaivaa rahat esille ja alkaa lukea vaan.
Manni istuutui.