Seuraavana päivänä tapahtuneista Manni-vainaan hautajaisista ei ole muuta mainitsemista, kuin että Lipponen, joka myöhään yöllä muka oli saapunut kaupunkimatkaltaan, kyyneleet silmissä kertoi siitä kauheasta onnettomuudesta, joka hänen poissa ollessaan oli tapahtunut. Hän oli nyt kuin "karpeettomalla kalliolla" ilman kattoa päänsä päällä ikäänkuin "taivaan lintu". Moni tuota kuunteli pilkkahymy suupielissä, vaan useammat sydämessään kiroilivat tuota hävyttömyyttä, joka ilkityötään vielä ulkokullaisuudella koki peitellä. Tämä liiallinen valitus kuitenkin vaikutti sen, että ihmisten moraalinen tuomio oli hänen ylitsensä langetettu.
* * * * *
Jos Tammisen onnettomuus kävi "nuottien mukaan", niin sitä surkeampi loppu oli kauppias Revon ja Manni-vainaan pyrinnöillä samoin kuin käskynajaja Lipposen koukuttelemisilla Tammisen omaisuuden perään. Heti kohta alkavissa talvikäräjissä alkoi ankara tutkinto Lipposen tulipalosta, sillä tätä miestä pihisti kaupungista saapunut palovakuutusyhtiön asiamies ja vaati heti Lipposen vangitsemista tutkinto-ajaksi ainakin. Lipponen oli näet väittänyt palotilaisuudessa olleensa kaupungissa ja nimitetyn henkilön luona pitäneensä majataloa, vaan asiamies tämän vierasmiesten kautta näytti valheeksi sekä todisti, että Lipponen palotilaisuudessa piili noin virstan päässä Kuuspellolta olevalla metsäpolulla. Yksi kummallinen todistus toisensa perään ilmestyi ja jutun päätös oli, että Lipponen murhapoltosta tuomittiin kolmen vuoden kuritus-huoneesen samalla kun palovakuutusyhtiö vapautettiin palorahojen maksamisesta ja Lipposen vaimo tosin vapautettiin edesvastauksesta, vaan päätettiin hänet kuitenkin asiasta tietävänä epäluulon alaiseksi. Heti seuraavana päivänä saikin tuomittu miesparka kovasti raudoitettuna lähteä läänin vangistoon odottamaan hovi-oikeuden lopullista tuomiota.
Paikalla Mannin kuoleman jälkeen alkoi Niemelän rouvalle tulvata yksi velkomusasia toisensa perästä. Kaikesta näkyi, että Manni todella oli arvaamattomat summat velkaa. Ensin alkoivat kaupungissa ilmautuvat vekselivelat pihistää, senjälkeen tulivat Niemelään kiinnitetyt maksettavat ja nämäpä yhteensä karttuivat niin suuriin, että rouvan samoissa talvikäräjissä, joissa Lipponen tuomittiin, täytyi jättää vararikko-anomuksensa ynnä tehdä täydellinen luettelo veloista ja saatavista.
Tamminen tuota juuri aavistaen ja peläten oli jo ennakolta ryhtynyt varokeinoihin saada saamamiehensä täysin tyydytetyksi, niinkuin ennen on mainittu. Kun juttunsa oikeudessa esille huudettiin ja kaikki velkojat, myös Repokin tietysti, olivat läsnä, näytti hän, selvillä tileillä, mitä rahavaroja oli huutokauppojen y.m. kautta kokoontunut pesälle kuin myös todistuksen, että hän siltä varalta, ettei rahojen hoitaja Manni-vainaan pesästä täyttä vastinetta lähtisi, oli hakenut kuvernörin oikeudesta takuita vastaan toisen pesänhoitajan maakauppias Revon kiintonaista ja irtonaista omaisuutta sen verran takavarikkoon, jotta saamamiehet ainakin saattoivat olla täysin rauhallisina saamisistaan.
Maakauppias Revon näkö muuttui tuon uutisen kuultuaan suureksi kysymysmerkiksi. Vaan ensi hämmästyksen perästä hän alkoi oikeudessa syyttää Tammista "metkuista", "ketunkoukuista", "salakähmäilijäksi" y.m. mitä sylki ensi harmissa suuhun toi. Tästä oli vaan seuraus, että Tamminen vaati Revon loukkaavista puheistaan langetettavaksi siihen edesvastaukseen kuin laki ja asetukset tämmöisissä tapauksissa suinkin sääsivät. Sitte kun Tammisen läsnä olevat saamamiehet, jotka, paitsi maakauppias Repoa, jo ennen konkurssin istunta-päivää olivat olleet tilaisuudessa tarkastaa pesän tilejä ja huomanneet ne oikeiksi ja ettei kukaan penninkään vahinkoon jäisi, kunhan vaan toiminta kävisi niin nopeaan kuin mahdollista, oikeudessa olivat vielä antaneet loppu-lauseensa, jossa vapauttivat puolestaan Tammisen konkurssivalasta ja vararikon teostakin sekä päälle päätteeksi valtuuttivat hänet, joka varat paraiten tunsi, omain asiainsa selvittäjäksi ja kaupungista nyt läsnä olevan ja pesänhoitajaksi valitun säästöpankin johtajan apulaiseksi, käskettiin asianomaiset eteiseen oikeuden päätöstä odottamaan.
Repo, joka tähän saakka, paitsi edellä mainituita pistosanoja lausuessaan, loppuaikana oli ollut melkein tuppisuuna, kumarsi vielä nöyrästi ja pyysi vielä puheenvuoroa. Sen hänelle myönnettyä ja poismenossa olevien taas sisälle palattua, piti Repo pitkän ja jota joinkin hyvästi mietityn puheen korjataksensa ahtaita asioitaan, sillä hän jo monta päivää oli huomannut yleisen mielipiteen olevan häntä vastaan.
Hän ensin vastasi tuohon Tammisen vaatimaan edesvastaus-pyyntöön kunniansa loukkaamisesta sillä, ettei hän millään muotoa tahtonut (Revon ääni ja liikkeet olivat jotenkin pilkalliset) tahtonut millään muotoa niin rehellisen ja arvossa pidetyn miehen kuin Tammisen kunniaa loukata, hän, Repo, joka tiesi panna arvoa tosityölle ja rehellisille pyrinnöille. Sanoilla "metkut", "ketunkoukut" y.m. jotka Tamminen väitti hänen lausuneen, jos hän sen edes tekikään, hän itse ainakaan ei sitä muista, tarkoitti hän luultavasti sitä salaista "miina"-työtä, niitä salaisia ruutisuonia, mitä Tamminen oli tehnyt ja kaivanut hänen omaisuutensa alle. Olisihan Tammisen, niinkuin hyvän ja rehellisen naapurin ainakin, sopinut aikeensa hänelle ilmoittaa, niin hän kyllä aikanaan olisi kaikki asiat oikealle tolalle saattanut.
Hän puolestaan jyrkästi vaati Tammista lopulliseen konkurssiin ja että tämä nyt juuri pakoitettaisiin lain säätämään valaan varoistaan ja veloistaan. Kaikkein vähimmän hän siihen suostui, että Tamminen itse pantaisiin omiin asioihinsa "tonkimaan, sillä sittehän niistä vasta hyvä soppa tulisi". — Ja koska Repo katsoi, ettei liiallisuuteen tässä meneminen olisi ollenkaan haitallista, vaati hän itsensä vapauttamista tilin teosta siksi, kunnes Manni-vainaan pesästä oli täysi selvä saatu, että Tammisen hakema takavarikko-lupa, jos mahdollista, peräytettäisiin, sillä olihan hän, Repo, kiinteimistön omistaja, jota varainsa hävittämisestä ja paikkakunnalta lähtemisestä ei tarvinnut pelätä; ja lopuksi, että Tammiston tila kaikissa tapauksissa olisi tuomittava heti myytäväksi, tilaan kiinnitetyn säästöpankin velan maksamiseksi ainakin.
Puhetta kuultelivat kaikki suurella uteliaisuudella jopa hämmästykselläkin, usea kiusallisella pilkkahymyllä suunpielissä, vaan tuosta huolimatta, Repo vaan kiihtyi kiivaudessa. Sen loputtua lausui Tamminen lyhyesti: