Oli kylmä Huhtikuun iltapuoli, lunta oli tulossa ja tuima tuuli ajeli harmaita pilvenhattaroita taivaalla. Raikas kevät-ilma oli ainoa, joka antoi hyviä toivoja tulevaisuudesta. Raitio kiilsi kylmettyneistä lumikiteistä. Joka kerta kun hevosen kaviot kapsahtivat siihen, kuului soma, kalskuva ääni.
Rasila oli vähäinen maatila, oikeastaan vaan huvila, noin peninkulman päässä kaupungista, ja sen omistajina oli jo monta vuotta sitten ollut neljä vanhaa sisarusta. Tohtori Feliks oli heidän kotilääkärinsä, mutta hänen apuansa oli tähän asti käytetty ainoastaan kirjeiden kautta tahi kaupungissa käydessä; hän ei ollut koskaan ennen siellä käynyt. Sentähden hän, muistaen kanssapuhettansa sisarensa kanssa, katseli ympärillensä jonkunlaisella tyytyväisyydellä, kun reki seisahtui portin eteen.
— Jumalan kiitos, täällä saa kumminkin levähtää noiden hyväin vanhain naisten luona, tarvitsematta peljätä emancipationi-aatteita tahi huonosti hoidettuja lapsia ja epäjärjestyksessä olevia huoneita.
Hän saapui pihaan.
Pieni harmaaksi rapattu rakennus, vinoksi käyneet rappuset, puoleksi viljelty, puoleksi ketoutunut puutarha, rappiolle joutuneet ulkohuoneet aukitörröttävine ovineen ja akkunaluukkuineen.
Edustuvassa väkevä kahvin ja kissojen haju. Kyökin ovessa pieni ympyriäinen kurkistusreikä.
Tohtorin riisuessa päällysvaatteita, kuului juoksua ja hätäilemistä sisältä. Kurkistusreikä oli yhtenä ainoana silmänä vaan. Vihdoin tuli, vaivaloisesti liikkuen, häntä vastaan-ottamaan neiti Akselina, vanhin sisarista, viisikymmenvuotias eukko, harmaissa puolivillaisissa vaatteissa, hänen pienen, mustan kolmikulmaisen silkkihuivinsa alta pisti esiin jäykät, laihat kasvot.
Kohta hänen perästänsä tuli sisään neiti Agatha, sitte neiti Adolfina ja viimeiksi neiti Augusta, nuorin eli sama, joka päivää ennen oli ollut sanaa tuomassa tohtorin luokse. Kaikilla oli harmaat puolivillaiset puvut ja mustat esiliinat, vahaliina-kaulukset ja -kalvokkaat. Kaikki puhuivat puoliääneen ja kaikki puhuivat yht'aikaa.
Tohtori Feliks, jolla aina oli kiire, käveli edestakaisin ikävän näköisessä salissa, jossa oli paljaat, harmaat seinät, harmaaksi maalattu lattia ja omituinen, ummehtunut ilma.
Hän oli vähän synkistynyt sitten kun tuli sisälle.