KOTITARKASTUS
I.
Arvo Korpela nukkui vielä kun ovikelloa varovasti soitettiin ja palvelustyttö töytäsi sisään pelosta kalpeana ja soperteli hätääntyneenä:
— Voi, herätkää… herätkää… Koko rappukäytävä on täynnä poliiseja ja outoja miehiä… ja upseeri… se kysyy…
— Kuka kysyy?
— Se… upseeri… kysyi asuuko tässä tohtori Sadovsky. — Minä vedin oven kiinni…
— Se oli hyvä… Älä avaa… Tulen heti… — virkkoi Korpela ja hyppäsi kiireesti sängystä.
Nyt ne tulivat häntä vangitsemaan — ajatteli Korpela pukeutuessaan. Mitä pirua nyt teen? Nytpä tiedän: hänen täytyy paeta kyökin rappusien kautta — välähti hänen hämmentyneissä aivoissaan ja välittämättä kiivaasta soitosta juoksi hän kyökin rappusille katsomaan olisiko tie avoinna, mutta aukaistuaan oven seisoi häntä vastassa kolme pelokkaan näköistä miestä, revolverit ojennettuna. Hän veti oven kiinni, meni siihen huoneeseen missä Sadovsky vaimonsa kanssa asui ja ilmoitti lyhyesti asian tilan. Sadovsky hymyili surullisesti, kohautti olkapäitään ja sanoi alakuloisella äänellä:
— No, sille ei voi mitään… Olkaa hyvä ja laskekaa sisään!
Nyt olivat poliisit kai päättäneet murtautua väkisin sisälle, koska ovea jyskytettiin vimmatusti ja rappusilta kuului huutoja, melua sekä epäselvää sorinaa. Sitäpaitsi soi kello yhtämittaa. Korpela aukasi oven. Siellä seisoi poliisimestari hieman kalpeana ympärillään toistakymmentä sivilipukuista miestä, jokaisella käsi päällystakin taskussa näki selvästi heidän pitelevän revolveria — ja mulkoilivat ympärilleen arkoina ja luihuina kuin vangitut sudet häkissä; alempana rappusilla näkyi sitäpaitsi muutamia vormupukuisia poliiseja. Korpela silmäsi halveksivasti joukkoa ja kysyi tyynesti: