Oh, sitä iltaa en milloinkaan unohda! — Se oli mitä ihanin ilta heinäkuun loppupuolella. Yön jumalatar loisti kirkkaana tummalla taivaalla, hopeoiden vainiot, metsät, koko maailman salaperäisen ihanaksi… Hän oli pyytänyt minua kanssaan kävelemään ja nyt kuljimme rinnakkain tutulla polulla, joka johti ulos kaupungista.
Olimme kävelleet hetken ääneti. Vihdoin havahduin tummista ajatuksistani ja kysyin hämmästyen:
— Minne menemme?
— Minne tahansa, kunhan vain pois täältä… hälinästä — sanoi hän hymyillen surumielisesti. — Tai kuule! — jatkoi hän innostuen. — Mennään sinne, missä olimme mansikoita poimimassa… tiedäthän…
— Mutta sinnehän on täältä vielä kaksi kilometriä! — sanoin, vaikka sydämessäni iloitsin.
— Väsytkö? — hän naurahti veitikkamaisesti.
Katkesi puhe. Mieleni oli musta kuin yö. Ajatellessani, että minun täytyy erota hänestä tuntui se aivan mahdottomalta — tuntui ikäänkuin joku kauhea käsi olisi kiskonut sydäntä rinnastani. Ja huomenna pitäisi hänen matkustaa! Jos ne vielä vangitsevat hänet. Kuinka silloin eläisin?
Hän oli venäläinen pakolainen. Toimi kirjallisuuden levittäjänä sotaväelle ja oli asunut meillä sen ajan, pari kuukautta, minkä oli täällä ollut. Hänen tarinansa oli samanlainen, kuin niiden toistenkin — kammottava, julma: Hänen isällään oli ollut huvila lähellä Riigaa — jossa hän toimi kimnaasin johtajana. Kun rangaistusretkikunnat saapuivat, pantiin heilläkin toimeen perinpohjainen tarkastus. Onnettomuudeksi löydettiin veljen revolveri ja pieni määrä "luvatonta" kirjallisuutta.
Heti hyökkäsivät santarmit raakamaisesti isän kimppuun, löivät häntä kasvoihin, niin että veri purskahti ja alkoivat sitoa köysiin. Veli juoksi mielettömänä isäänsä auttamaan, iski nyrkillään maahan komentavan upseerin. Muuta hän ei ehtinytkään, sillä heti hyökkäsi kokonainen lauma hänen kimppuunsa; hänet sidottiin ja juopuneet kasakat pieksivät hänet veriin nagaikoillaan ja viimein upseerin käskystä hirttivät puutarhan vaahteraan, sekä sytyttivät talon palamaan.
Hän ja nuorempi veljensä pääsivät salaa pujahtamaan vanhaan perunakuoppaan ja näkivät sieltä koko hirvittävän näytelmän. Yöllä hiipivät he piilopaikastaan, juoksivat Riigaan ja pääsivät vielä samana yönä laivalla Suomeen. — Hänen isänsä oli nyttemmin päässyt vapaaksi vaikutusvaltaisten sukulaistensa avulla.