— Voi petoja… pedot! — mutisen ääneen, kauhusta jäykkänä. — Ja ne ovat ensimmäiset sanat mitä voin lausua sen jälkeen, kun tuo turmansanoma saapui.
… Mutta yhä näen, miten ruoskat heiluvat yhtämittaa järkähtämättä, säälimättä. Nyt roiskuu hänen verensä joka ruoskaniskusta ympäri; pyövelien kädet, vaatteet, lähellä sijaitseva tuoli, lattia ovat veressä… Hänen vaalea hameensa on veressä — hän näyttää kokonaan punaselta, rikkirevityltä möhkäleeltä… ja yhä satelevat hirvittävät iskut… Hän ei liiku enää…
— Kirotut… olkaa kirotut! — huudan oudolla, käheällä äänellä ja tunnen, miten jääkylmä hiki virtaa otsaltani ja koko ruumiini vapisee kuin alkavassa kuumeessa…
* * * * *
… Järkähtämättömänä kuin kuolema — kuin musta hauta ammottaa hänen pimeä, kostea komeronsa edessäni. Hän kiemurtelee kuumeisena kurjalla vuoteellaan. Silloin tullaan häntä taas noutamaan. Hän taistelee vastaan — mutta ei auta! Säälimättömästi raahataan hänet ulos pimeään yöhön. Kun lyhtyjen valossa lähestytään takapihaa, seisoo siellä — hirsipuu. Hänet raastetaan väkivallalla hirsipuuhun, pannaan karkea nuoransilmukka hänen hentoon kaulaansa… potkaistaan lauta jalkojen alta pois — ja siinä riippuu hän, joka ei koskaan ole kenellekään pahaa tehnyt… riippuu muodottomaksi piestynä, runneltuna… Mutta hän elää vielä! Kasvot ovat vääristyneet tukehtuvan kamalasta kuolemantuskasta ja kauhusta… kieli valahtanut suusta… silmät pullistuvat kuopistaan veristävinä… Ja vieläkin hän liikkuu… nytkähtelee suonenvedontapaisesti…
— Auta Jumala! Pelasta…pelasta…pelasta!
Ääneni kuului niin oudolta ja kammottavalta että pelästyin itsekin. Sisko juoksi hätääntyneenä luokseni toisesta huoneesta, tuijotti minua kauhistuneena ja sopersi katkonaisesti:
— Voi kauheata… Mitä sinä nyt…? Koeta tyyntyä… älä katso noin!
— Murhasivat… murhasivat… — mutisin mielettömästi, aivankuin nyt vasta olisin saanut sen tietää. — Minäkin murhaan, tapan…tapan!
Nyt kun käsitin sen kaikessa kauheudessaan, valtasi minut hillitön raivo; huomaamattani kiristelin hurjasti hampaitani, puristin nyrkkejäni niin, että kynnet tunkeutuivat syvälle lihaan — koko ruumiini, joka lihas värisi ja vapisi pakottavasta voimasta ja raivosta. Tunsin, että minun täytyy ehdottomasti tehdä jotain, kostaa jotenkin, — muuten kuolen, tukehdun…