— Eiväthän työläiset lakkoa tehneet! Työnantajat itse julistivat työnsulun…
— Mutta kyllä se työväen vika on… Yhtämittaa rettelöivät! — kivahti sisko.
Mauri kalpeni vihasta. Hän oli pannut kaikki voimansa liikkeelle lohduttaakseen omaisiaan, herättääkseen heissä rohkeutta, kestävyyttä ja uskoa voittoon — ja nyt tulee hänen oma siskonsa ja repii hajalle kaikki! Hän kääntyi ympäri kuin ärsytetty peto joka huomaa uuden ahdistajan, ja koettaen puhua hillityllä äänellä, änkytti hän aivankuin ei olisi heti löytänyt sanoja:
— Mitä… mitä… sinä sanot? Tuletko sinä sanomaan noin…? Sinä?
Onko herra miehesi käskenyt sinun sanoa noin?
— Älkää herran tähden riidelkö… — pyyteli äiti väliin.
— Sinähän siellä olit yllyttänyt… ettei myönnytä! Mitäs tarvitsee ruveta! — huudahti sisko voitonriemuisena.
— Voi herra jumala! — huusi veli. — Pitikö myöntyä? Ja sinä! Sinä! Muistatko kuka sinä olet! Muistatko… että olet tästä mökistä! Ja nyt olet sortajien puolella! Etkö häpeä!
Sisko purskahti raivoisaan itkuun ja kirkui sen lomasta kiukkuisesti:
— Älä… älä rupea haukkumaan!… ja muistuttelemaan… kyllä minä tiedän! Senkin roisto! Kuuletko!
— Mene helvettiin! — karjasi veli yhä enempi raivostuen. — En viitsi nähdä sinua! Ulos!