Sisar juoksi itkien ulos.
Kaikki loivat Mauriin vihaisia ja katkeria silmäyksiä ja äiti lausui moittivasti:
— Sellaista siitä tuli! Mitäs se nyt kannatti! — ja lähti huoneesta.
Mauri ei vastannut, vaan seisoi ääneti, tuijottaen ikkunasta ja kuuli miten kaikki jättivät hänet.
Kuinka voivat he olla noin tietämättömiä ja tyhmiä! — ajatteli Mauri. — Jospa hän olisi ollut kauvemmin kotona, niin he eivät olisi tuollaisia… Mutta nyt tekivät puute ja vanhat ennakkoluulot heidät sokeiksi ja kuuroiksi — he tahtoivat vain ruokaa! Hän huomasi surukseen, että oli aivankuin ennakolta päätetty olla kuuntelematta hänen, "villitsijän", puheita! Ja häntä pidettiin tälläkin hetkellä koko perheen vihollisena…
II.
Kun Mauri tuli pihalle, huomasi hän, että kaikki olivat siskon ympärillä, koettaen lohduttaa ja tyynnyttää häntä parhaansa mukaan. Kuului vain epäselviä sanoja: "Älä välitä siitä", "Se on kamalaa, kun tuollalailla"… "Ei se koskaan ennen ole tuollainen ollut" y.m., mutta Maurille ei kukaan suonut silmäystäkään! Hän meni edemmäksi ja istahti kivelle.
Mutta nälkä ja katkeruus ei mennyt ohi. Ja kun saapuvilla ei ollut muuta syntipukkia, käytiin uudelleen ahdistamaan Mauria. Sisar yhä itki.
— Kyllä se on hävytöntä, että rupeat Helmiä haukkumaan! — lausui katkerasti Reino. — Varsinkin, kun hän on oikeassa… Mihin sitä tällä pelillä joudutaan?
Nyt läheni Maurin vaimokin, istui puupölkylle lapsi sylissään ja sanoi katkonaisesti, itkuaan pidätellen: