— Muistatko… miten olet minua haukkunut! Miten löit Reinoakin pienenä! Vieläkö muistat! — kirkui nyrkkiä puiden Helmi.
— Lakatkaa jumalan tähden… Älkää jumalan tähden riidelkö… lapset… vaikeroi äiti itkien, mutta hänen äänensä hukkui uusiin sekaviin, vihaisiin huutoihin:
— Luuletko yksin olevasi! Minä ammun sinut! Jumal'auta! — uhkasi veli.
— Kuinka kehtaat…!
— Villitsijä!
— Lapsi ei ole saanut ruokaa…
— Minä en ole saanut tänään kuin leipäpalan aamulla!
— Enkä minä!
— Enkä minä!
Vieläpä pikkuvelikin, 8-vuotias Matti, joka ei kai vielä luottanut sanojensa voimaan, alkoi turvallisen matkan päästä viskellä kivillä (joista pari sattuikin) ja huusi itkien: