— Ei isä vaan saa kuolla… Eikös vaan?
— Tulisiko Aarnen ikävä?
Tulisi… ei isä…! — kuului heikko, särkynyt parahdus ja nyyhkytykset tukahduttivat lopun ja hennot kädet kiertyivät lujemmin kaulaani… Minä en voinut kauemmin pidättää mielenliikutustani, vaan irrotin hellävaroin hänen kätensä, menin ulos, istahdin kostealle kivelle ja itkin…
Lapsiraukkani! Kuinka kovasti he itkevätkään kun näkevät minun kuolleena… kun he noin hyvin kaikki ymmärtävät. Ja nyt syön minä heidän viimeisen leipäpalasensa, annan palkkioksi taudin — ja sitten jätän heidät turvattomiksi! Se on kamalaa!
Voiko kukaan aavistaa, miten paljo olen kärsinyt — ja kärsin — kaikesta tuosta? Kuinka monta yötä olen valvonut… itkenytkin! Olen monasti ihmetellyt, miksei ihminen voi kuolla paljaasta tuskasta… Mutta ei kuole — vaan tuntee, kärsii niin julmasti… julmasti…! Toisinaan tuntuu, kuin olisin jo kauan uinut tuskien meressä, äärettömällä ulapalla, jossa ei näy maata, ei pelastusta — vaan täytyy auttamattomasti hukkua… Tai miksi yritän kuvailla tuskaani — sehän on mahdotonta! Vaikka kirjoittaisin sydänverelläni, niin en kykenisi kuvaamaan sitä, mitä tunnen. Sentähden täytyy minun tehdä pian loppu… pian, pian — ennenkuin tulen hulluksi! Se olisi pahempi kuin kuolema…
* * * * *
Minkätähden täytyy minun kärsiä nämä helvetin tuskat — miksi täytyy minun nyt kuolla? — Sentähden, että olen köyhä. Jos olisin päässyt parantolaan, tai saanut kotona kunnon ruokaa, ja tarpeellista hoitoa, niin olisin pelastunut. Ja jospa olisin ainoa! Mutta kun samanlaisia onnettomia on niin äärettömän paljon… Tuhannet kärsivät samoja tuskia ja kuolevat — kuolevat "luonnollisesti" tai lopettavat itse elämänsä… Me kuljemme kuin teuraat kuolemaan… me vajoamme joukottain hautoihin… Mutta se on niin jokapäiväistä, ettei kukaan huomaa sitä! Ne, joilla valta on, eivät tahdo meitä kuulla — vaikka me huudamme haudoista…
Samaan aikaan tuhlataan miljooneja sotalaivoihin, tykkeihin ja pistimiin, joilla ihmisiä murhataan (taudit eivät tapa tarpeeksi!) Muutamat, jotka eivät mitään tee, kokoovat ryövärilinnoihinsa suunnattomia rikkauksia. Ja — huomatkaa se! — kaikki maailman rikkaudet ovat näiden köyhien keräämiä. Niitä kootessaan ovat he uhranneet terveytensä, onnensa, elämänsä — ja kuolevat omien rikkauksiensa viereen puutteeseen!
Tämä on niin kauheata, niin mieletöntä, että haluttaisi — jos olisi voimaa — huutaa niin että se ukkosena kaikuisi ympäri maailmaa:
— Köyhät! Te hullut! Miksi kärsitte tällaista järjestelmää? Te voitte muuttaa sen — jos järjestytte. Lopettakaa tämä olotila, joka levittää ympärilleen vain kauhua, kuolemaa ja kirousta! Luokaa uusi! Sellainen, jossa ei tarvitse sortua tauteihin, puutteeseen. Te voitte tehdä sen! Älkää kulkeko orjina — kun koko maailma on teidän…! Mutta kaikki on turhaa. "Sääsken ääni ei kuulu taivaaseen" — minun ääneni ei kuulu mihinkään. Minua ei kuule kukaan. Kaikki on turhaa…