Äiti, joka mielettömässä tuskassaan oli seurannut valmistuksia, lysähti tunnotonna maahan, niinkuin hänetkin olisi ammuttu. Nuori upseeri tarttui kaksi käsin päähänsä ja tuijotti mielipuolen tavoin pientä, verintahrattua ruumista… Mutta äkkiä hänen kasvoilleen tuli kauhea, päättäväinen ilme, ja hän huusi hurjasti:
— Ojennus!
Sitten hän otti pistoolin vyöltään, tähtäsi tarkkaan elossa olevaa raiskaajaa — ja laukaisi.
Tämä kaatui heikosti huudahtaen, potkiskeli muutaman kerran hervottomasti ja oli sitten hiljaa.
Mutta luutnantti huusi raivoisalla, miltei riemuitsevalla äänellä:
— Ja nyt mökki palamaan!
Jotkut katsahtivat luutnanttia kasvoihin ja kylmä väristys kulki heidän ruumiinsa lävitse: he näkivät, että hän oli menettänyt järkensä.
Mutta hänen käskynsä oli vieläkin ylipäällikön julistuksen mukainen eivätkä he uskaltaneet kieltäytyä tottelemasta. Vanha vaimo kannettiin hiukan syrjään ja mökki sytytettiin.
Pian alkoivat liekit rätistä, ja paksu, musta savupatsas nousi sinistä taivasta kohden. Ja tuon mahtavan savupatsaan ympärillä lentelivät vinhaa vauhtia pääskyset, piipittäen surkeasti ja valittavasti. Niiden poikaset olivat jääneet liekkeihin … nuo pienet, avuttomat poikaset, joilla ei vielä ollut höyheniäkään…