Taas hän tunsi tuon vavahtelevan puristuksen. Ja vain äärimmäisin ponnistuksin kuolevan onnistui katkonaisesti kuiskata:

— Hyvästi … rakas … veli.

Mutta hänen sammuvassa katseessaan loisti vieläkin kiitollisuus ja rakkaus…

Kun hän oli hetken ollut tiedottomana, hän alkoi taas hourailla. Ja kun hän vääntelehti ruhjotulla ruumiillaan, tarttui vanhempi veli kivääriinsä… Mutta vielä kerran hän heitti sen luotaan, niinkuin se olisi polttanut hänen käsiään. Ja hän näytti mielipuolelta, kun hän siinä polvillaan tuijotti veljensä jäännöksiä ähkyen kuin kuoleva eläin.

Miten hartaasti hän odottikaan kuolemaa! Multa yhä vavahteli käsi, yhä kuului katkonaisia sanoja, ja nuo kauheat korisevat hengenvedot viilsivät hänen sydäntään ja kylmät väreet puistattivat hänen ruumistaan. Vihdoin hän sieppasi uudelleen kiväärinsä — ja sitten kuului yksinäinen laukaus…

Lyhyt syyspäivä alkaa jo hämärtää, mutta hän on yhä polvillaan maassa pidellen veljensä kylmää kättä omassaan. Hän muistelee heidän lapsuuttaan, yhteisiä leikkejään ja retkiään…

Tykkien jyske on häipynyt yhä kauemmaksi, mutta hän tuijottaa vain noita lumivalkeita kasvoja, jotka ovat niin rauhalliset ja liikkumattomat. Hän muisti aivan selvästi, minkä näköinen veli oli ollut kaksivuotiaana… Silloin oli kotona vielä lehmäkin — ja poika kulki lihavana ja punaposkisena äidin kintereillä ja vaati yhtä mittaa kovalla äänellä maitoa. Ja nyt — nyt hän ei enää koskaan pyydä mitään…

Kun pimeys alkoi tulla yhä sakeammaksi, hän nousi ylös. Ja erään kaatuneen sotilaan vyöstä hän otti pienen lapion ja alkoi kuumeisella kiireellä kaivaa hautaa; se valmistuikin pian, sillä maa oli aivan pehmeätä. Sitten hän nosti veljensä ruumiin jäännökset sinne ja tarttui uudelleen lapioonsa…

Mutta kun hänen piti heittää tuota märkää savea veljensä ruumiille, hän pysähtyi ja seisoi hetken liikkumattomana. Hän kaivoi laukustaan puhtaan pyyheliinan ja peitti sillä kuolleen kasvot; hän keräsi särkyneen pyörän palasia ja rikkoutuneen laatikon lautoja ja latoi niistä veljen pään ympärille suojuksen — ettei märkä loka pääsisi hänen kasvoilleen…

Yrittäessään peittää veljensä vartaloa hänen vaatteittensa jäännöksillä — sattui hänen käteensä veren tahraama paperi. Hän katsoi tarkemmin ja huomasi verenkin lävitse suuria, koukeroisia kirjaimia…