Kauhu kuvastui heidän kasvoiltaan, mutta kukaan ei puhunut mitään. Peräsimet johtivat ylöspäin, koneet jyskyivät ja surisivat vimmatusti, "U. 10" värisi ja vapisi kuin pelon lamauttama eläin — mutta siitä huolimatta se painui alaspäin. Perämies tuijotti kalpeana syvyysmittaria, ja kun joku tiedusteli syvyyttä, vastasi hän käheällä äänellä:
— Kaksisataa metriä.
— Kaksisataa metriä? kuului kysyjän kauhistunut kuiskaus kuin kaiku.
— Pysäyttäkää! kuului äkkiä hätäinen huuto. — Muuten syöksymme murskaksi kallioon.
Kapteeni antoi pysähtymismerkin ja hetken kuluttua oli kaikki hiljaista. Kuului vain perämiehen käheä ääni:
— Kolmesataa metriä.
Kun "U. 10" ei enää mennyt eteenpäin, se alkoi vajota entistä nopeammin. Perämies tarttui tolkuttomasti ohjauslaitteeseen, aivan kuin estääkseen uppoamista, mutta huomasi, että peräsimet johtivat suoraan vedenpinnalle. Sitten hän katsahti hätäisesti ja avuttomasti ympärilleen, rykäisi usean kerran ja hänen huulensa vapisivat, kun hän kuiskasi soinnuttomasti:
— Neljäsataa metriä.
Tuli äänettömyys, pitkä kuin iäisyys. Miehet olivat tunkeutuneet perämiehen ympärille ja suuret hikikarpalot vierivät heidän otsaltaan kuin kirkkaat helmet…
— Viisisataa metriä.