"Mutta me olimme jo valmiit taisteluun.
"Se oli suurenmoinen, unohtumaton hetki, kun tuhannen miestä seisoi paikoillaan kalpeina ja valmiina kuolemaan. Ei kuulunut enää ainoatakaan ihmisääntä. Kuului vain tuulen ulvontaa teräsköysissä, ja jalkaimme alla tuntui laiva huohottavan ja värisevän kuin henkensä edestä pakeneva elävä olento…
"Urhokas komentajamme oli tyyni, mutta aivan kalpea: hän tietysti ymmärsi, että 'Inferno' kulki nyt viimeistä matkaansa, ja ajatteli kai, miten voisi myydä laivan, meidät ja itsensä mahdollisimman kalliista.
"Kun vihollislaivasto oli viidentoista kilometrin päässä, annettiin käsky ampua, ja heti sen jälkeen kuului meidän 13,5 -tuumaisen keulatykkimme valtava paukahdus. 'Inferno' tuntui vavahtavan ja samassa alettiin harvakseen ampua kaikilla suurilla tykeillä.
"Vihollisen puolelta vastattiin paikalla. Ensin putoilivat ammukset kauas peräpuolelle ja ilmaan kohosi mahtavia vesipatsaita, mutta pian niitä alkoi nousta joka puolelta.
"Minä katselin jännittyneenä noita pahaenteisiä vesipatsaita — ja muistan vieläkin, miten epämiellyttävästi sydämeni sykki. Ja juuri silloin huomasin, että aivan keulan edessä kohosi kirkontornin korkuinen vesipatsas — ja 'Inferno' syöksyi suoraan sitä kohti… Suonenvedonomaisesti tartuin johonkin — ja samassa vesipatsas räiskähti kannelle hirveällä voimalla ja pyyhkäisi pari miestä mukanaan mereen, niinkuin he olisivat olleet hyttysiä.
"Me kiisimme eteenpäin 27 solmuvälin nopeudella, mutta siitä huolimatta alkoivat vihollisalukset päästä jo miltei sivullemme. 'Inferno' teki äkkikäännöksen ja lähti suorakulmaisesi kiitämään niistä poispäin… Mutta ei kestänyt kauan, ennen kuin ne kaikki taas olivat miltei sivullamme.
"Tähän asti ne olivat ampuneet vain harvakseen, aivan kuin etsien oikeata ampumamatkaa — eikä laivaamme ollut vielä sattunut ainoatakaan vakavampaa osumaa. Mutta nyt viholliset alkoivat yhtaikaa ampua kaikilla tykeillään. Koko laivan ympäristö oli täynnä korkeita vesipatsaita; meri näytti kiehuvan, niinkuin koko merenpohja olisi puhjennut täyteen tulta syökseviä tulivuoria. Eräs jättiläisammus sattui 'Infernon' perimmäiseen savupiippuun ja tuo mahtava terästorvi käpertyi ja murskaantui silmänräpäyksessä romuksi — ja paiskautui kauas yli kannen. Toinen räjähti tähystyspaikkani lähistöllä — ja sitten en hetkeen nähnyt mitään, sillä räjähdyksen ilmanpaine iski rintaani kuin moukarilla; minä paiskauduin selälleni ja haavoituin päähän.
"Noustuani huomasin, että 'Inferno' oli taas kääntynyt ja kiiti täyttä vauhtia poispäin. Mutta pienen ajan kuluttua olivat vihollislaivat taas sivullamme. Mitä sen jälkeen tapahtui, on aivan kuin kamalaa painajais-unta.
"Kaameasti ulvoen satoi ammuksia yhä tiheämpään — ja yhä useampi niistä osui. Huumaavia räjähdyksiä, tukehduttavaa kaasua, kuolinhuutoja… Koko laiva oli nimensä mukaan kuin muuttunut helvetiksi.