"Aivoissani oli vain yksi ajatus: kannen alle. En tiedä miten sinne jouduin, mutta heti sinne tultuani kuului hiukan peräpuolelta laivan sisustasta huumaava räjähdys ja sähkövalot sammuivat. Kaikki muuttui sysimustaksi, ja joka taholta kuului sekavia, pelästyneitä ja kauhusta väriseviä huutoja.
"Samassa taas räjähti, kauempana leimahti punakeltainen, sokaiseva liekki valaisten silmänräpäykseksi tuon mustan kone-erämaan: ammus oli puhkaissut kannen ja räjähtänyt konehuoneessa.
"Mahdotonta on kuvailla, mikä kauhu ja sekasorto muutamana sekuntina vallitsi. Koneiden jyskytys lakkasi ja pimeydestä kuului yhtaikaa vihlovia tuskanhuutoja, sinkoilevien pomminsirpaleiden ja koneenosien pauketta ja ryskettä… Mutta kauheinta oli kuitenkin kuulla, miten ihmisruumiit kaameasti mätkähtäen paiskautuivat mäsäksi rautaseiniin ja koneiden sekaan.
"Ja taas räjähdys! Ammus räjähti syvällä suuressa öljysäiliössä — ja silmänräpäyksessä leiskahti koko koneosasto valtavalla humahduksella sinivihreään liekkiin… Palava öljy virtasi kaikkialle — niinkuin tavattoman suuri sähisevä monipäinen tulikäärme. Ja hetken kuluttua koko laivan sisus tuntui olevan yhtenä räiskyvänä tulimerenä. Kuului sydäntäsärkeviä kirkaisuja, kun miehet tukehtuivat ja paloivat kuoliaiksi — eikä mitään apua…
"Hyydyttävä kauhu valtasi minut. Tahdoin paeta jonnekin mutta olin puristunut erääseen nurkkaan miesjoukon taakse niin lujasti, etten voinut liikauttaa jäsentäkään. Tuli leimahti ylitseni, tunsin tukkani palavan ja luulin kuolevani…
"Mutta uusi jättiläisammus puhkaisi samassa laivan kyljen, ja kokonainen mahtava koski syöksyi sisään. Hirveä oli se räiske, kohina ja pauhu, kun valtavat vesipaljoudet äkkiä syöksyivät alas tuohon hyppelehtivään tulimereen. Mutta vielä senkin yli kuului ihmisten huuto: osastoihinsa sulkeutuneiden koneenkäyttäjien ja lämmittäjien huuto, kun he näkivät olevansa auttamattomasti hukassa… Jos on olemassa helvetti, niin sen syvimmästä, kauheimmasta onkalostakaan ei voi kuulua hirmuisempaa huutoa. Minua värisyttää, kun ajattelen sitä … se kaikuu yhtä mittaa korvissani — niin, minä pelkään, että tuo huuto seuraa minua kuolemaan asti…
"Enemmän kuolleena kuin elävänä kuljetti ihmisaalto minua eteenpäin — sitten ylöspäin. Ja samassa paiskauduin aivan lentämällä ylöspäin… Olin tukehtumaisillani tuleen, savuun ja höyryyn… Kaikkialle sinkoili hehkuvia koneensirpaleita … Vain hämärästi käsitin, että höyrypannut olivat räjähtäneet, ja nuo onnettomat siellä alhaalla olivat lakanneet olemasta.
"Vähitellen tunsin, että veri virtasi pitkin kasvojani ja sokaisi silmäni — olin taas saanut pienen haavan otsaani. Vaivalloisesti pyyhin kasvojani, ja ensimmäinen mitä näin, oli matruusi, joka kasvot raivosta vääristyneinä juuri lähetti torpedon vihollislaivoja kohden.
"Ne olivat vielä lähempänä kuin äsken, 'Inferno' oli kokonaan pysähtynyt ja heilui valtavasti, kun vihollisten suuret ammukset sattuivat sen kylkiin ja panssaritorneihin. Toisinaan oli vihollisen tuli niin nopeata, ettei räjähdysten väliä erottanut.
"Juuri kun aioin nousta, räjähti edempänä taas suuri ammus. Tulen ja savun keskellä näkyi päitä, käsiä ja jalkoja sinkoilevan kaikkialle … ihmisruumiit katkeilivat kuin korret … kuului vihlovia kuolinhuutoja… 'Infernon' kansi näytti olevan ammuttu pirstaleiksi — ja se oli kokonaan peittynyt vereen, lihapaloihin ja sisälmyksiin. Mitään järjestystä ei enää ollut.