Kun Kalevanpoika parhaallaan lauloi, astui tupaan Lapin tarkka Varrak, joka oli ottanut ohjatakseen Kalevanpoikaa maailmaa rajalle ja silloin saanut tältä lupauksen, että hän palkinnoksi ohjauksestaan muun muassa saisi, mitä Kalevanpojan kodissa seisoi seinän kylkeen kytkettynä. Hän oli seurannut Kalevanpoikaa Viroon. Nyt hän astui esille ja ilmoitti lähtevänsä kotimatkalle. Samalla sanoi hän kauan etsittyään viimeinkin löytäneensä tornista kivisen laen alta kytkettynä sen lahjan, jonka Kalevanpoika oli hänelle luvannut, ja pyysi sitä nyt omaksensa. Kalevanpoika ei sanonut tietävänsä itsellään olevan mitään aarretta kytkettynä ja pyysi Varrakia ilmaisemaan, mitä oli löytänyt. Varrak sanoi: "löysin rautakantisen kirjan lujilla kahleilla kiinnitettynä; anna minulle lupa ottaa tuo vanha kirja mukaani". Kalevanpoika ei tiennyt tästä kirjasta mitään, hän ei tiennyt, että vanha Kaleva oli tähän kirjaan panettanut muistoon pitkän elämänsä viisauden, tarkasti säätänyt oikeudet kuninkaalle ja alamaisille. Siinä oli säädettynä, mikä oli kultaa ja hopeata kalliimpaa — Viron kansan muinoinen vapaus. Tätä aarretta vaati nyt Varrak oman kansansa onneksi. Kalevanpoika sanoi: "Ottaos kirja! Voinet ehkä löytää siitä monta kummallista tarinaa talviöiden ajanvietteeksi". Hänen ystävänsä pyysivät häntä ensin tutkimaan sitä; eihän vanha Kaleva olisi sitä kahleilla kytkenyt, ellei siitä olisi paljon hyötyä. "Olkoonpa niinkin", sanoi Kalevanpoika, "mutta sanasta miestä, sarvesta härkää!" Ja hän käski antaa kirjan Varrakille. Kun sen kahleita ei saatu muuten irti, käski Kalevanpoika murtaa seinästä irti sen kiven, johon kahleet olivat kiinnitetyt. Se tehtiin. Kirja kahleineen, kivineen saatettiin sitten härkäparilla satamaan Varrakin laivaan.[62]
* * * * *
Jo tömisi linnan silta ja sanansaattajat saapuivat linnan veräjälle. He viettiin Kalevanpojan luokse, jolle he kertoivat, kuinka oli tullut vihollisia, rautamiehiä, ja kuinka kaikki kansa oli kokonaan pelon ja surun vallassa. Kätkien levottomuutensa käski Kalevanpoika sanansaattajia syömään ja juomaan. Kun kaikki olivat menneet levolle, läksi hän suruissaan yksin ulos kävelemään ja tuli isänsä haudalle. Mutta hauta oli vaiti. Vihisten vierivät aallot, huo'aten suhisi tuulenviima ja pilvet olivat kyynelissä. Haamuja näkyi siellä täällä häilyvän tuulessa. Surumielin asteli Kalevanpoika kotihinsa.
Kahdeskymmenes runo. Kalevanpoika lopetti nyt pidot ja lähetti sotilailleen kiireisesti käskyn valmistua sotajalalle. Ennenkuin hän itse lähti, kaivoi hän ystäviensä kanssa maahan kuopan, jonne kätki kaikki kulta- ja hopea-aarteensa. Tätä tehdessään hän loitsi tuon aarteensa tai'an alaiseksi: Juhannus-öinä piti sen näkyä; silloin sen voisi saada puhtaasta äidistä syntynyt mies, joka uhraisi mustan kukon, mustan kissan ja mustan myyrän. Mutta vielä ei ole syntynyt sitä onnen lasta, joka olisi voinut saada käsiinsä Kalevanpojan aarteen.
Aamun koittaessa varusti Kalevanpoika itsensä sotaan.
Tuttuluttu! soi nyt torvi,
Torvi kaikuva Kalevan.
Heräs korpi, virkos vuori
Kutsusta Kalevan urhon,
Vuori vastahan kajahti,
Korpi ääntä kuljetteli.
Kuului käsky Virohon,
Kuului Harjun harjanteille,
Vierähti Järven vesille,
Läänen luhdille laveille,
Alle Pernon lehmuspuitten;
Raikkui Tartonmaan rajoille,
Tajus sen Alhontakakin.
Tuttuluttu! soi nyt torvi,
Torvi kaikuva Kalevan.
Rahvas rientäen sotahan
Laittaa poikansa parahat,
Valmistaapi vainotielle.
Poika kylpee ahjon päällä,
Äiti paitoa pesevi,
Hevosta isä hakevi,
Satulaa eno sitovi,
Kylä kuuraa kannuksia,
Tahkovi miekan tereä.
Sisko itkevi sopessa,
Nuori neito nurkassansa.
Tuttuluttu! soi nyt torvi,
Torvi kaikuva Kalevan.
Rientäin ratsastaa soturit
Lipun liehuman perässä,
Sotatietä tallaamahan,
Meritietä vieremähän.
Karskea Kalevanpoika
Sotaratsunsa selässä
Pyhän Taaran tammen luona
Kutsuvi väen kokohon.[63]
Emajoen rannalle kokoontuivat Viron miehet. Tuli Sulevienpoika suuren seuralaisjoukon kanssa; tuli Olevienpoika omiensa kera; tuli viissataa Virosta, kuussataa Kurensaarelta, seitsemänsataa Suomesta. Pari päivää siinä levähdettiin, kolmantena päivänä varhain aamulla lähdettiin liikkeelle. Jo seuraavana päivänä syttyi taistelu rautaan puettujen ritarien kanssa, jotka olivat kaukaa laivoilla saapuneet. Puolen päivää ponnisteli Kalevanpoika väsymättä rautamiesten rivejä vastaan. Monta sataa hänen heikommista miehistään kaatui. Viimein sai Kalevanpoika viholliset pakenemaan. Kuolleita makasi kentällä niinkuin heinää niityllä, ja verta oli siinä lammikoittain. — Pari päivää käytettiin sitten kuolleitten hautaamiseen, haavojen parantamiseen ja levähtämiseen. Kolmannen päivän aamulla lähdettiin taas liikkeelle ja saavuttiin pyhän Võhandu-joen[64] rannalle. Sen yli rakennettiin silta, jota myöten sotaväki kulki toiselle rannalle. Pian sen jälkeen jouduttiin taisteluun Puolalaisia, Tattareja ja Litvalaisia vastaan. Ensimmäisenä päivänä teki Kalevanpoika ankaran hävityksen Puolalaisten kesken. Ruumiit kattoivat maata kolmea kyynärää korkealta. Toisena päivänä tuhosi Kalevanpojan miekka sadottain Tattareja. — Sota kulki seitsemän päivää paikasta paikkaan. Kalevanpojankin väki väheni, useat hänen päälliköistään olivat kaatuneet, Sulevienpoika sai tässä taistelussa surmansa. Kun Kalevanpoika sitten vei jäännökset Venäläisiä vastaan, hupeni hänen joukkonsa, urhollisesti taistellessaan, siinä määrässä, että ne, jotka jäivät eloon, pakenivat. Kalevanpoika sekä Olevien ja Alevien poika seisoivat tuona onnettomana hetkenä kuin rautaseinä vihollista vastaan. Laskeutuva päivä sai viimein taistelun taukoamaan.[65] — Kolmenkesken läksivät sankarit silloin etsimään vettä janonsa sammuttamiseksi. Laaksossa keksivät he pienen järven, jonka rannalle kävivät juomaan. Köyristyessään vettä kohden putosi Alevien poika silloin tapaturmasta järveen ja hukkui. Ystävät saivat hänet kuolleena ylös ja hautasivat.