Minkälainen oli nyt se teos, joka täten oli aikaansaatu? Se ei ilmaantunut suurilla vaatimuksilla eikä pitänyt itsestään suurta ääntä; sanoi olevansa vaan virolainen taru Kalevanpojasta. Että se kuitenkin oli tärkeä teos, sen ymmärsivät kaikki, sekä Viron kansan ystävät, että vihamiehet; koettivatpa nämä jälkimmäiset jo ennen kuin se oli kelpoon syntynytkään tappaa sitä sillä törkeällä väitteellä, että koko teos muka oli pelkkää petosta, Kreutzwaldin omaa kyhäystä. Jättäen tässä syrjään sekä tuollaiset mielettömät väitteet että myöskin tämän teoksen arvon Virolaisten kansallisuudelle, siitä kun olemme jo edellä puhuneetkin, otamme tässä sen sijaan mainitaksemme muutamia seikkoja, jotka ovat sen suhteen huovattavia. Ne ainekset, jotka Kreutzwald täten oli järjestänyt kokonaisuudeksi, olivat ainoastaan katkonaisia ja hajanaisia jäännöksiä sankarirunosta, joka muinoin arvattavasti oli ollut paljon suurempi ja ehjempi, jäännöksiä, "jotka", niinkuin Kreutzwald sanoo esipuheessaan, "antavat pikemmin aavistaa, kuin selvästi tajuta, miten ihana se kokonaisuudessaan on ollut". Mitä vaikeuksia tässä järjestämistyössä Kreutzwald'illa oli, siitä kerromme tässä osaksi hänen omilla sanoillansa. "Monet palaset", sanoo hän tuossa esipuheessaan, "eivät tahtoneet soveltua toisiinsa eikä myös mihinkään osaan kokonais-ehdotelmasta, kun yhdistävät väliosat joko kokonaan puuttuivat, taikka, vierailla aineksilla sekoitettuina, olivat tulleet niin tuntemattomiksi, että niitä ensi hetkenä oli vaikea tuntea palasiksi Kalevanpojan tarusta. — Niin esim. tekoja, jotka muuten kaikkialla sanotaan Kalevanpojan tekemiksi, annetaan jossakin tuollaisessa runopalasessa paholaisen toimittaa". Joku Kalevanpojan työ oli toisinaan kerrottu useammalla tavalla, joku taas ei sopinut mihinkään kohtaan. Toisinnoista tuli hänen tietysti valita ne, jotka mielestänsä olivat parhaat. Myöskin niihin paikkoihin nähden, joissa Kalevan pojan työt muka tapahtuivat, vallitsi usein hämäryyttä, kun esimerkiksi joku tapahtuma, josta koko kansa tiesi kertoa, sijoitettiin eri seuduilta saaduissa runoissa eri paikoille. — Sitten on huomattava, että näistä kertomuksista osa oli runonmuodossa, osa suorasanaisia. Yhtäläisyyden vuoksi silloin Kreutzwald puki nuo suorasanaisetkin kohdat runolliseen muotoon, tarkasti ja uskollisesti kuitenkin noudattaen alkuperäisen suorasanaisen kertomuksen sisällystä ja sanojakin. Pitkällinen työskentely virolaisen kansanrunouden alalla oli tehnyt hänet kykeneväksi laatimaan nämäkin ainakin johonkin määrin siihen muotoon ja henkeen, joka kansanrunossa vallitsee. Muuten on hän tähdillä merkinnyt kaikki ne kohdat Kalevipoeg-runoissa, jotka ovat alkuperäisesti kansan luomia.
Itse ei Kreutzwald vaatinut Kalevipoeg-runoille varsinaisen kansanepoksen arvoa, koska siinä esiintyville kertomuksille ei ole voitu saada sitä keskinäistä yhteyttä, joka taiteelliselta kannalta katsoen on kansaepoksen tunnusmerkki. Oli miten oli, me emme tässä ryhdy sen taiteelliseen arvostelemiseen, sanomme vaan, että monikin kansa mielihyvällä tahtoisi omistaa sellaisen runollisen muistomerkin muinaisuudestansa. Mutta nyt on meidän jo aika lähteä lähemmin tutustumaan itse runoelmaan. Seuraamassa tulemme esittelemään sen pääasiallisen sisällyksen runo runolta. Suokoon lukija anteeksi että hän tällaisena kuivasta, ikäänkuin luurangon tapaisesta esittelystä ei voi löytää sitä runollisuutta ja kauneutta, mikä itse pohjateoksessa tavataan. Kenties tulee vielä sekin aika, jolloin saamme lukea Kalevanpojan runoja suomeksi tai osaamme yleisemmin kuin nyt ymmärtää ne viron kielellä.
Kalevipoeg runoelman sisällys.
Ensimmäinen runo. Muinen löytyi Kalevalassa monin paikoin voimakkaita miehiä, jotka Taaralaisten taimina kuolevaisista äideistä olivat ilmoille syntyneet. Vana-isan[1] pojat yhtyivät ihmisten tytärten kanssa ja "siitäpä nousi kuuluisa suku, vahva Kalevaisten[2] joukko, miehet kuin tammet tukevat".
Pohjan perillä oli pere, talo tukeva kalliolla Taaran tammimetsän ääressä. Siinäpä kasvot kolme poikaa, Taaralaisten taimekkeita. Yksi heistä vieri Venäjälle, toinen Turjan maalle, kolmas istuutui Pohjan kotkan selkään. Ken se vieri Venäjälle, siitä kasvoi kaupanmiesi, ken Turjanmaalle, siitä tuli soturi, kolmas kulki kotkan selässä idät, lännet, yli Suomen, Lännen ja Viron meret, kunnes kotka jätti miehen Viron rantaan. Tämäpä siihen perusti laajan ja tukevan vallan. Hän se oli Kaleva-isä.[3]
Länsimaassa[4] eli nuori leski yksinänsä. Kerran pyhä-aamuna karjaa ajaessaan löysi tämä karjatieltä kanan, teerenmunan ja vareksen pojan. Ne hän vei kotiin kasvattaaksensa ja pani kanan ja teeren munan villavakkaan; siellä kanasta kasvoi kaunis neiti, Salme, munasta toinen tytär Linda. Vareksen pojasta taas tuli orjatyttö. — Salmella kävi paljon kosijoita: tuli kuu, tuli päivä, tuli tähden poika. Kuu tahtoi Salmen vaimoksi saada, neidon kihloin kiinnitellä. Salme ei hänestä huoli, sillä kuulla on monet ammatit ja toimitukset; milloin se nousee päivän koittaessa, milloin sen laskiessa, milloin se väsyy jo varahin ennen päivän nousua, milloin taas on päivälläkin näkyvissä.
Tuli päivä kosimaan. Salme ei hänestäkään huoli, sillä päivä on vaihettelevainen tavoiltansa:
"Heliällä hein' ajalla
Antoi ainaiset satehet,
Kallihilla kaur' ajalla
Teki pouat ponnettomat".
Tuli viimein tähden poika, Pohjantähden vanhin poika. Häneen suostui Salme, tähdellä kuu oli kirkas silmä ja vakaa mieli, ei se raiskaa tou'on tekoa eikä riko rukiin leikkuuta. Tähden poika otettiin suosiollisesti sulhaisena vastaan. Häät valmistettiin, vieraat tulivat ja sitten
"Ristitanssit tanssittihin,
Viron tanssit väännettihin,
Someroa sotkettihin,
Nurmen pintaa piinattihin!
Tähden poika, Salme neiti
Riemuellen häitä vietti".[5]