Mutta moitteet panetuksen
työläisluokka luotaan torjui
vaikka alla ikeen horjui,
vaikka alhoon alennuksen
aikakaus sen synkkä syysi, piili povessa sen yhä kaipuu kauneuden pyhä, hengen hekkumaa se pyysi.
Valkamoille valon riensi,
tietoja ja totuutt' tahtoi,
sieluuns' aartehia ahtoi,
iäisikävöinnin liensi.
Penkoi luotteet pölyn alta,
huuhtoi kultaa kuonast' aikain,
omikseen sai salat taikain.
Nousi porras portahalta,
nousee, kunnes kulmillansa voitonlehvä vehryt häilyy, kunnes suuri päivä päilyy, kunnes kahleitta on kansa.
TYÖN NUORISO
Työnnuoriso, oi, sinut nousevan nään kuin satujen sankarin seppelepään, kuin taikurin ihmetarun, nään nousevan äärestä ankaran työn, nään nousevan alhosta aikasi yön ja kostavan kohtalos karun.
Nään eellimmäisenä taistelohon sinun syöksyvän, kuss' sota kiihkehin on, kuss' soi terät kalskuvat kalpain, kuss' uhreja vaativin, vaikein lie joka askel, mi vitkaan voittohon vie rivit rohkeet ja hartahat halpain.
Sinut kiilankärkenä painuvan nään läpi ennakkoluulojen jäytävän jään, läpi valheen vuossata-vuoren, nään kairana kiertyvän vankimpaan ikimuuriin henkeä salpaavaan, nään pirstovan kahlivan kuoren.
Ja suinpäin suistavan pylväiltään kuvat haalistuneet, kuvat haurahat nään epäjumalten ammoisten aikain, nään riistävän verhot värjätyt pois tekohurskauden, jotk' kilpenä ois vain väärinä öisien taikain.