— Oi, vallat taivahan, te avuks tulkaa ja puolestani liikutelkaa sulkaa! On teidän vallassanne ihme näyttää ja tekopuoli tehtäväni täyttää. Ah, kerskaust' ei kestä elontyöni: kuin orja raadoin päiväni ja yöni, mut hiiri synnytä ei vuorta — vahto on ihmisvoima vain ja ihmistahto. —
Vaan korvaa kallista ei kaikkivalta ja orjaa vapahda ei vaivan alta.
II.
Kuin titaani tarun, tuo ainoa Olympon jumala, jolla sydän rinnassa säälivä sykki, mi näki kuink' ihmiset eksyivät yössään ja sokkoina sortuivat elämäntyössään; kuin titaani tarun, mi lohduksi ihmislapsien vaivaan tulen lennätti liedeltä taivaan, mut kostona Zeun koki kohtalon itse niin kaamean, karun, — kuin uljas, uhmiva titaani tarun mies Mainzin sa myös teit sankarityös, teon taivaita hipovan, valtavan, välkeen, min vertaist' ei tehty sen jälkeen. Kuin titaani myös sä olit valtava työssä, kun siivillä siunasit Sanan, tuhatvuosien mennen mi rampana maass' oli ryöminyt ennen, oli tuomittu kuoloon ihmisen lailla ikimuotoa vailla.
Nyt kuolematon sana ihmisen on, ajan, paikan kahle on katki. Maan ääristä ääriin kuin lintu se liitää, yli mertenkin kiitää ja, missä sen tielle on laadittu sulku, maan altakin siellä nyt käypi sen kulku, on lennossa ain' ajatuksilla, aatteilla kansottain maat kaukaisimmatkin, kaikki!
Mut palkkasi, palkkasi Mainzin mies? Kuin titaani tarun koit kohtalon karun, niin onneton, ohdakkeinenhan ties.
III.
Jo vuosisadat pitkät siitä siirtyi,
kun hanhensulin hitain kirjat piirtyi.
Myös jättisiivin siitä aika kulki,
kun kuolo Mainzin miehen silmät sulki.
Ja yhä valtavammaks joka hetki
saa sanan painetun nyt voittoretki.