Idän kansa kohlunsa kosti ja kirvoitti oikeusaatteen, käsin känsäisin korkeelle nosti pyhän hulmuamaan punavaatteen. Yli merten ja maiden nyt häilyy jo viirimme viittova tuo, puna kutsuva, kiehtova päilyy ja vaatien vaativi luo joka orjan, niin, joka ainoon, mi vaipui vaivaan ja vainoon.
Ja kansojen kuorossa saamme mekin vapausvirttämme laulaa, me kansain kohtalon jaamme, mekin katkomme orjuudenpaulaa. Sama aate, mi mielet täyttää maan ääristä äärihin, oi, meit' aseenaan myös käyttää, myös meille sen kutsumus soi. Kevät käskevi työläisluokkaa: elo elvytä, maailma muokkaa!
VAPPU
(OULUN LINNANSAARELLA)
Jäässä veet ja luonto nurja, viima ihan syöntä viiltää, mutta kevään huuma hurja joka katsehesta kiiltää. Tuli sisäinen, se syttää kalvenneenkin poskipään nyt, joka rintaa elähyttää, murtaa jäykimmänkin jään nyt orjan povesta. On kevät. Olkoon, ett' on luonto nurja, kunhan katseet hymyilevät, kunhan hehkuu huuma hurja, kunhan toivonlaulu raikuu, kunhan liehuu punaviirit, kunhan kallis kutsu kaikuu: eespäin, eespäin työläispiirit!
HELATORSTAINA
Jo aukee ummut esikkojen arkain, jo vaipuu valta talven kylmän, kateen, jo kevät kotiutuu, vaikka varkain, se kintereillä kulkee vihmasateen.
Jo voimatonna raukee viime suulas,
vain lännen leyhy lempeä nyt soittaa,
yö kaikkoo, kaikkiall' on siinto kuulas,
päiv' ihmeisenä, korkeana koittaa.
Ja lämmön lääkitsevän työläisrintaan
sää suvinen ja valkeus tää valaa,
työnorja, unelmoiva ihanintaan,
myös kevään karkeloihin käydä halaa.
Niin raskahastihan yö pitkä raastoi,
ies ilkeähän painui sieluun saakka,
vain kovaa kieltä kohtalonsa haastoi
ja harteet lysyyn painoi elontaakka.