"Nöyrry!"

On orjan nahka parkittu ja tunto häll' on puuta, hän sietää paljo iskuja ja hävytöntä suuta.

Kun laiska lortus, kiskuri
hänt' ahdistaa kuin hiisi
ja raatajansa rauhasta
hän välittäikse viisi

ja, apunansa käyttäen aseensa likaisimmat, hän orjan päälle vierittää kaikk' katalimmat vimmat;

ja työn kun kaikki tulokset hän raatajalt' on vienyt, niin että putipuhdas tää jo vihoviimein lie nyt;

ja kosk' on uhri uupunut ja kuolemaan hän käypi, niin pappi prameudessaan luo polon ennättäypi

ja synninpäästön hälle suo ja kehottaa: sa köyrry ja käännä katsees luojan luo, oi onneton, ja — nöyrry!

"Langennut".

On orjan merkki otsassaan, vaan synkät silmät palaa, kuin vapaan hengen konsanaan, ja uhman tulta valaa.

On häntä lyöty lyömistään
ja yhä lyödään syyttä,
hän osaksensa yhtenään
saa sydämettömyyttä.