Mutta käykö tekeminen vastarintaa valkoisen Suomen laillisille puolustajille?
Kohoo körttiläisen rautakanta ja jymähtää raskaana sylilapsen pienen pieneen päähän.
Kääpiöpunikki lakkaa taistelemasta laillista esivaltaa vastaan, ja Pohjanmaan rehtiydestään kuulu talonpoika sieppaa sotasaaliinsa, rintalapsen ainoan vaatekappaleen: villahuivin.
Mikä soma tuliainen siskolle tai morsiamelle rintamalta. Mikä eittämätön sankaruuden todistuskappale.
Se on kyllä veren ryvettämä — äidin ja sylilapsen veren —, mutta ainahan ne tahrat lähtevät.
Pappi siistii sielun ja pyykkäri vaatekappaleet, niin sitkeästi kuin veriläiskät juuttuvatkin kiinni. Taikka sanotaan juuttuvan — pahemmin kuin mitkään muut tahrat.
KOTIIN
Vankilanportti oli juuri rämähtänyt kiinni armoitetun takana. Hän oli saanut ylleen joitakin vaivoin koossapysyviä riepuja, matkapassin kouraansa, ja sitten: kotiin.
Kiltit sosialidemokratit näet olivat puoluepäivillään nähneet hyväksi, että köyhän kansan oli tyydyttävä pikkuparannuksiin eikä haviteltava kaikkia työnsä tuloksia, joista porvariston oli saatava eteenkinpäin ansaitsematon suurin osansa. Tästä hyvästä päättivät porvarit puolestaan eduskunnassaan, jossa vahva sosialidemokratinen ryhmä istui tukemassa valkoista mauseridemokratiaa, että oli oikein ja kohtuullista, että valtio vapautettiin ylläpitämästä muutamaa tuhatta kapinallista, joista yksi ja toinen ehkä vielä jaksaisi vuosikausia kestää ståhlbergilaista kuritushuonejärjestelmää menehtymättä tai leikkaamatta valtimoaan tai myrkyttämättä itseään. Suomalaiset, ne näet ovat vietävän sitkeätä väkeä, ja eritotenkin punaiset. Mutta pahin sisu näiltä oli jo arvatenkin nujerrettu, ja ruumiinvoimista, niistä nyt ei enää kannattanut puhuakaan: peräti olivat menneet rempalleen. Parasta siis oli antaa nääkähtää kunkin kotonaan. Nehän olivat putipuhtaita, markalla ei saanut mitään, ei varsinkaan olemattomalla markalla, ja työtä ei saisi mistään, jos ken siihen pystyisikin. Sama kohtalo odottaisi niinmuodoin vankeja kotipuolessaan kuin kuritushuoneessakin: menehdys. Jos nämä taas saisivat päähänsä potkia tutkainta vastaan, eivätkä tyytyisi ystäväinsä, sosialidemokratien, suosittelemiin pikkuparannuksiin, jotka heille merkitsivät vain nujertamistavan vaihdosta, pitäisivät Ståhlberg-demokratian henkivartijat, suojeluskuntalaiset, kyllä lopusta huolen. Miksi ei siis laskea osaa kapinavangeista vapaaksi — miksi ei ostaa työtätekevän kansaluokan esikoisoikeutta hernerokalla? Olkoot herran nimessä vapaita, nähdäänhän sitten maan rajojen ulkopuolellakin, mikä köyhän kansan parasta katsova hallitus valkoisessa Suomessa oli käyttelemässä inhimillisyyttä.
Ja niinpä sitten pääsi joukko punarikollisia kotiinsa. Pääsi sellaisia, joilla todella vielä oli eräänlainen koti, pääsi sellaisia, joilla ei ollut mitään kotia, ja pääsi vihdoin sellaisia, jotka eivät tienneet, oliko heillä kotia vai ei.