"Onko pastori pannu villahousutkin jalkaansa? Meinaako pastori mennä kirkkoonkin, seurakunnalle hyvästiä jättämään tommosissa villahousuissa ja villasukissa, — minä melkeen luulen, ettei teitillä ole yhtään kunnioitusta korkeeta kutsumustanne kohtaan."
"Mutta rakas neiti Steineman —"
"Jaa, jaa — huomena aikasin saatte muuttaa -sänkyn päällä on puhtaat pyhävaatteet. Hän on vallan kun lapsi, rouva Hage, — häntä täytyy passata ihan joka paikassa."
Rouva Hage hymyili. Mutta ajatellessaan, ettei hän enää koskaan saisi olla tämmöisiä huvittavia pikkukahakoita katselemassa, kyyneltyivät hänen silmänsä. Koskaan ei hän enää saisi iltaisin keskustella pastorin kanssa uskonnollisista aiheista, ei koskaan huvikseen hämmästyttää tuota vanhaa miestä merkillisillä kysymyksillä, ei iloita hänen yksinkertaisista selityksistään. Hän sanoi kiivaasti.
"On synti, että te lähdette, minulla ei ole varaa menettää vanhoja ystäviäni."
"Vanhuuden kohtalona on kadottaa kaikki ne, joihin on kiintynyt, menettää kaikki ikätoverinsa", sanoi pastori ja seurasi rouva Hagea ulos. "Mutta on siinä jotakin lohdullistakin, me kohtaamme omamme haudan tuolla puolen. Ja minun seurakuntani," jatkoi hän, "suo kernaasti, että minä lähden, moneen vuoteen en ole kyennyt keräämään sitä Herran huoneeseen. Nyt se saa papin, joka käyttää sen omaa kieltä", pastori virnisti, "ei ainoastaan jokapäiväisessä puheessa, vaan vieläpä, kuten olen kuullut kerrottavan, saarnatuolissakin."
"Niin, ja Blixin virsiä hän laulattaa."
Pastori seisahtui vakavana.
"Tekin kannatitte niitä. Mutta mitä sanoin minä. Jos paholaiselle antaa edes yhden sormen —"
Rouva Hage nauroi äänekkäästi.