"Minä vaan tulin niin iloiseksi", kuiskasi hän eikä uskaltanut liikahtaakaan.
Hage puhui puhelimeen niin kiukkuisella ja synkällä äänellä kuin olisi ollut rikos kyseessä, ja raivostui kun ei heti päässyt oikeaan numeroon, soitettuaan vihdoin loppusoiton jyrisi hän ikäänkuin olisi tahtonut herättää koko korttelin.
"Puhelin on kiusankappale", sanoi hän katsoen konetta julmistuneena, "mutta kohta on lääkäri täällä."
"Monet kiitokset — teitte kovin ystävällisesti -ja minä kun herätin teidät keskellä yötä. Mutta nyt minä menen Lotan luokse."
"Niin, kiiruhtakaahan", sanoi Hage karusti, "onnea matkalle."
"Kiitos", Terese koetti tekeytyä niin pieneksi kuin suinkin ja pujahtaa hänen selkänsä taitse, mutta silloin Hage kääntyi ja loi häneen liikutetun, tulisen katseen, ja ennenkuin hän aavistikaan, oli Hage laskenut molemmat kätensä hänen olkapäilleen, kumartunut ja suudellut häntä otsalle.
Hänen kätensä painosta notkahtivat Teresen polvet, suudelma ei polttanut vain hänen otsaansa, vaan koko hänen ruumistaan, häntä pyörrytti ja hän sulki silmänsä.
"Mene, lapsi — mene", kuiskasi Hage hänen otsaansa vasten.
Hage päästi hänet, mutta liikkumattomana seisoi Terese hänen edessään, Hage puhui, mutisi tietämättä, mitä sanoi, "lääkäri tulee kohta, nyt täytyy Teresen mennä". Nöyränä ja pienenä kumartui Terese, "niin, nyt hän menee, tuhannet kiitokset avusta." Mutta kun hän todella aikoi lähteä, ojensi Hage kätensä häntä kohden:
"Yhden kerran — vain yhden ainoan kerran —"