"En minä niin pitkälle ajatellut —"
— Naisten kyyneliä — ajatteli Hage kiivastuneena ja jatkoi ravaamistaan. Mutta kun hänen piti kääntyä, olikin Terese hiipinyt hänen perässään ja sulki nyt häneltä tien.
"Et suinkaan sinä ole vihoissasi", sanoi hän valmiina katumaan, ja sittenkin tuntui Hagesta siltä, että Terese nauroi häntä, todentotta, hän nauraa minua, "älä ole vihoissasi", sanoi Terese, "minä en todellakaan oikein tiennyt, mitä tein, minusta tuntui siltä kuin olisivat jalkani olleet taivaassa ja —"
"— Älä luulekaan, että pääsi oli maan päällä", sanoi Hage lyhyesti.
Silloin rupesi Terese nauramaan, nauramaan niin, että helisi, naurua tulvi hänen ympärillään, Hage pysähtyi pahoilla mielin, ja heti oli Terese hänen luonaan ja painautui hellästi hänen syliinsä, hänen siinä seistessään ilmestyi hänen katseeseensa syvää, ihmeellistä vakavuutta, Hagea rupesi pyörryttämään, ja juuri nyt tahtoi hän pitää päänsä selvänä, hän lähti Teresen luota, joka jäi murheellisena seisomaan.
Hage kulki edestakaisin lattialla, arvokkaasti, ja selitteli, kuinka hän oli aikonut kaiken järjestää, hän ei ollut mikään nuorukainen, hän ei voinut päistikkaa kaikkeen tähän uuteen ryhtyä, ja niin paljon oli hän eläessään kokenut, että tiesi ettei avioliitto ollut mikään pila, josta kaksi ihmistä selviytyi nauramalla, pila se ei ollut. Hän puhui kovalla ja itsetietoisella äänellä.
Hän tuli katsahtaneeksi Tereseen ja hän pysähtyi yhtäkkiä, totisesti, eikö hän seisonutkin tuossa naureskellen, salaperäisesti, jopa — siitä ei ollut epäilystäkään — hieman pilkatenkin. Silloinko tuo hymy oli herännyt, kun hän oli puhunut kokemuksistaan, hän aavisteli sitä, vaikka hän juuri silloin oli kääntynyt selin. Hän tunsi olevansa loukattu, hän oli katkeroitunut tuolle — tuolle vieraalle — joka nauroi häntä, sitä ei todellakaan moni olisi uskaltanut tehdä.
Silloin sanoi Terese rauhallisella, syvällä äänellä:
"Mutta Johannes — eivätkö nuo kaikki ole vain pikkuseikkoja, minä ajattelen todellakin niin — vain mitättömyyksiä sen rinnalla, että me pidämme toisistamme."
Hage tuijotti häneen, vai niin, vai pikkuseikkoja - mitättömyyksiä —