25.
Sunnuntaina oli Johannes Hagen mentävä päivällisille appivanhempainsa luo ja maanantai-iltana aikoi hän aloittaa matkansa länttä kohden. Noustessaan yläkerran portaita ennen päivällisiä, tunsi hän mielensä niin juhlalliseksi kuin olisi hän menossa hautajaisiin ja niin alakuloiseksi kuin olisivat nuo hautajaiset olleet hänen omansa. Hän ei tahtonut myöntää itselleen olevansa hämillään, hänkö hämillään — osastonpäällikkö Johannes Hage — mikä naurettava ajatus!
Terese oli eteisessä häntä vastassa ja pisti kätensä hänen kainaloonsa, Hage tunsi hänen käsivartensa vapisevan, vai niin, vai oli hänkin levoton, se auttoi Hagea. Täydessä komeudessaan hän astui sisään, käskevine ryhteineen, itsetietoisine ilmeineen, jota sekä hänen ylempiinsä että alempansa kauhistuivat.
Perhe oli koolla arkihuoneessa, kylläpä heitä on, ajatteli Hage tervehdellessään kylmin, jäykin hymyin. Bisgaard astahti pari askelta eteenpäin, pari taaksepäin, kumarsi ja mutisi jotakin suuresta onnesta ja ilosta, Trine rouva oli rauhallisempi, arvokkaampi, mutta hämillään oli hänkin. Pojat kumarsivat, tyttöset niiasivat, mutta pikku Lotta, joka oli ollut sairas, ei tahtonut tervehtiä, ja pienin, joka oli makuuhuoneessa, rupesi parkumaan, rouva Trinen oli kiirehdittävä apuun, alku ainakin oli hankala.
Huoneessa oli sangen lämmintä, ja niinpä he keskustelevatkin hetkisen helteisestä suvi-ilmasta. Sitten he vaikenevat, vaikenevat kunnes rupeavat selittelemään, kuinka ihanan hiljaisessa talossa he asuvat. Ja kun helteestä ja hiljaisuudesta on puhuttu, ei kenelläkään ole enää mitään sanomista.
Mutta Hage oli rauhoittunut, tämä muistutti ikävää neuvottelukokousta, oli koetettava selviytyä, kyllä hän sen taidon osasi: mukavinta oli jättää typeryyksien puhuminen toisten huoleksi.
Silloin avasi suunsa Torgrim, anarkisti, hän ei, hitto vieköön, antanut rikkaan yläluokkalaislankonsa vaikuttaa itseensä, Torgrim vihasi häntä. Vihasi monestakin syystä, tietenkin myöskin yhteiskunnallisista ja poliittisista, mutta ennen kaikkea siitä syystä, että hän vei Teresen heiltä, ja mitä oli koti ilman Tereseä. Terese peitteli Torgrimin liian myöhäisiä kotiintuloja, haasteli hänen kanssaan filosofiasta ja politiikasta, eihän se mitään merkinnyt, että Terese hymyili tai vastaili päin hongikkoa, saihan hän puhua suunsa puhtaaksi.
Mutta tuolle uudelle tulokkaalle hän näyttäisi, ettei häneen vähät vaikuta, Torgrim päätti nolata hänet niin, ettei hän siitä notkosta nousisi. Hage on virastossa, Torgrim palvelee yksityistä yritteliäisyyttä, siispä Torgrim haastelee hänelle virastojen kaavamaisuudesta ja jäykkyydestä, rennosti nojaten istuu hän tuolillaan, liian suuret jalkansa onhan ojentanut liian pitkälle pieneen huoneeseen, hänen silmänsä ovat puoliavoimet, hänen kesakkoiset kasvonsa retkottavat taaksepäin. Hänen kätensä ovat rinnalla ristissä.
Koko perhe on kauhun vallassa, se käy hänen kimppuunsa, "nouse ylös ja istu kunnolla", sanoo Trine rouva, joka on palannut takaisin, "älä puhu asioista, joista et mitään tiedä", sanoo Bisgaard punoittavin päin. Ja Lovise ja Anna kihertävät kiukuissaan, he ihailevat kumpikin hurjasti lankoaan, ja pikku Lotta sanoo: "ole siivolla."
Torgrim nousee ja sanoo, että jollei hän sovi tähän kotoiseen piiriin, niin voihan hän poistuakin, ja hän poistuu, ruokasalissa kolistelee hän niinkuin hänellä olisi viisikolmatta jalkaa ja joka jalassa rautakorkoinen saapas.