"Minustako — piirikunnan päällikkö — jumala minua siitä vapahtakoon ja varjelkoon — mistä sinä olet semmoista kuullut?"
Niin, semmoista oli puhuttu. Piirikunnan päällikkö eroaa ja Johannes on tästä piiristä. "Ja sinähän olet sen näköinen kuin piirikunnan päällikön tuleekin olla", sanoi hän hymyillen taas.
"Täydessä juhla-asussako — ei se minulle sovi". Hän tarkasteli terävästi Olea. "Sinä et juuri näytä toivovan minua tänne piirikunnan päälliköksi, Ole."
Ole ei vastannut, hän katseli sivullepäin ja hymyili salaperäistä hymyään.
"Sinä et näy välittävän piirikunnan päälliköstä langoksesi, Ole", sanoi Johannes hitaasti, "sinulla ei ole sitä kunnianhimoa, onpa hyvä, ettei minullakaan ole. Saatte etsiä itsellenne jonkun epäonnistuneen poliitikon."
"Olisit sanonut talonpoikaispoliitikon", hymyili Ole.
Johannes katseli häntä terävästi, mutta ei vastannut. —
— Hetkistä myöhemmin oli Johannes matkalla alaspäin. Hän näki Olen palaavan työhön — pienenä ja kevyenä. Ole on tuolla, ajatteli hän, tuolla on hänen talonsa, hänen maansa, kukaan ei hänen rauhaansa häiritse. Mutta — mutta — Johanneksen mieleen johtui kotimatkalla vietetty yö, ihmeellisine, salaperäisine tunnelmineen, — yön ja päivän välillä on sittenkin suuri ero…
Hän meni postitoimistoon, siellä oli kirje Tereseltä: pieni, sininen kuori, pieniä, sinisiä, viivoitettuja arkkeja, käsiala koulutytön käsialaa, moista kirjoittavat kaikki neitoseni virastossa, ajatteli hän; hitaasti, kirjettä lukien, kulki hän sillan yli. Niin kaukaa, niin kaukaa, — pikkusanoja, jotka polttivat mieltä. Kipunoita ansaitsemattomasta hellyydestä, nuoruuden lämpöä, joka teki hänet köyhäksi. Teresen sanat olivat niin avomielisiä, niin sydämmellisen helliä; hän muisteli omia kirjeitään: niiden sanat ikäänkuin pelkäsivät ja häpesivät ilmituloaan. Terese ei pelkää aatostensa ilmituloa, ajatteli hän nojautuen sillan kaidetta vasten, hänen mielensä oli tuskasta raskas, hän ei tiennyt kaipasiko hän Tereseä vai iloitsiko hän yksinolosta. Hän repi kirjeen pienen pieniksi palasiksi, antoi niiden pudota virtaan, joka kuljetti ne pois — — —
29.