"Rakastuneena — onko se niin ihmeellistä? Onpa kai, tietenkin. Mutta kyllä sinä sen ymmärrät, äiti", sanoi hän innoissaan, "se on niin käsittämätöntä, hän on kirkkaus, aurinko, kesä, minä ikäänkuin väistelen, aurinko häikäisee minut, äiti, minä hiivin takaisin varjoihin. Äiti — sinä joka sen ymmärrät — luuletko, että minä voin tehdä nuoren tytön onnelliseksi?"
"Herrantähden", hymyili rouva Hage, "jos minä olisin nuori tyttö, menisin kanssasi naimisiin vaikka huomispäivänä."
"Niin — sinä, äiti", sanoi Johannes surumielisesti hymyillen.
"Joutavia, poikani. Me olemme tuumailuihin ja huoliin sotkeutuneita, me olemme täynnä arveluita kuin nuppineula-arkki. Mutta nyt vain iloitkaamme. Ja minä — kiittämätön ihminen — tulin sanoneeksi, ettei elämässä ole iloa, ja kuitenkin on vuoria, meriä — — —"
"Mitä sinä tahdot, äiti?
"Tahdon lasin viiniä. Tahdon kilistää kanssasi, juoda maljasi ja toivottaa onnea. Ja sitten me juomme — hänen maljansa". Hän pujahti keittiöön, Johannes seurasi; suuressa, pimeässä keittiössä oli suloisen lämmintä, sinertävistä ikkunoista häämöitti pihamaa. Rouva Hage löysi pullon ja laseja, he jäivät seisomaan keittiöön.
"Kerrohan nyt minulle hiukan — poikani". He istuutuivat keittiöpenkille ja Johannes kertoi.
"Ja minä kun olin jo melkein hylännyt sinut", sanoi rouva Hage, "sinä olit tullut tavoiltasi niin vanhapoikamaiseksi. Jumala häntä siunatkoon, minä kirjoitan hänelle vielä tänä yönä. Ettet sinä ottanutkaan häntä mukaasi! Onko hänellä todellakin yksitoista sisarta? Saatpa nähdä, että hänkin — no niin", rouva Hage hymyili salaperäisesti, "voi hyvä jumala, kuinka se oli hauskaa", huoahti hän onnellisena.
— Ja rouva Hagen kyhätessä kirjettä arkihuoneessa, valvoi Johannes kammiossaan, hän näki auringon nousevan tunturien ylle, viileä aamutuuli täytti pienen, valkoisen huoneen.
Niin, miksei hän ollut kertonut sitä äidille ennemmin, ja miksikä hän sen teki juuri tänä iltana, oliko hän tykkänään sattumien vallassa? Tai oliko hänellä ollut joku sala-ajatus, — oliko häneltä puuttunut rohkeutta? Täytyikö elämän häntä aina nykäistä?