Ole näytti saaliinsa. "Sinä näit minut", sanoi hän.
Toiset kaksi jatkoivat matkaansa, Charlotte lauloi vielä, hiljempaa, kuin hyräillen.
"Niin — minä näin, että olit virralla."
"Siinä tuomarilan vaiheilla on mainio kalapaikka."
Anne Sofie hymyili haluttomasti, "kai niitä kaloja muualtakin saa", sanoi hän.
"Sinäpä sen sanoit", vastasi Ole sävyisästi ja lisäsi karsaasti hymyillen: "sinä et kai piakkoin pistäytyne Bergeimissä, — sinä puhuit siitä vasikasta."
"Mäki on niin pitkä", vastasi Anne Sofie.
"Niin — sinäpä sen sanoit, mäki on pitkä", toisti Ole vakavasti, sanoi hyvää yötä ja jatkoi matkaansa — hartiat hieman kumarassa. Anne Sofie kiiruhti toisten luo.
He olivat kulkeneet hotellin ohitse sillalle, katselivat nyt kaidetta vasten nojaten tummaa virtaa, joka raskaasti vyöryi tukipylväitten lomitse.
"Minä olen täällä kaksi viikkoa. Sanoo eno", sanoi Sten.