"Toivoisin teidän tuovan minulle useammin uutta lukemista, — aloitin tämän taas toiseen kertaan. Kyllä tämä hyvä kirja on. En tahdo sanoa että sitä ymmärrän, mutta minun heikkoutenani on aina ollut pyrkiä lukemaan semmoista, jota en ymmärrä."
Charlotte kurkisti kirjaa, se oli uskonnonfilosofiaa.
"Romaaneista en ole koskaan pitänyt", sanoi vanhus katsellen tyytymättömänä ympärilleen, "en edes nuoruudessani. Kuvataan kohtaloja — ne ovat liikuttavia tai surullisia tai miksi ikinä niitä tahdot nimittää — mutta ne eivät ole todellisia. Minä sanon sinulle, lapseni, toisin käy kirjoissa, toisin elämässä.
"Nykyaikaiset kirjat eivät ole rahtuistakaan parempia kuin entiset. Nykyaikaisissa kirjoissa eivät rakastavaiset saa toisiaan, elämässä he saavat toisensa ja tulevat onnettomiksi, semmoinen on ero", hän naurahti lyhyesti.
"Niin — en tahdo sinua kauempaa pidättää, näenhän että tuolla puun alla on miespahanen sinua odottelemassa. Älä punastu, ei se pue sinua. Ja se tyhmyys on meidän kaikkien koettava. Pidä vain varasi, ettet jää riippumaan. Älä tee niinkuin äitisi teki, älä hanki itsellesi isäsi laista kiusankappaletta, laahataksesi sitten sitä mukanasi halki elämän. Niin, niin, ei isäsi ole sen pahempi kuin monet muutkaan, mutta parempi ei hän myöskään ole, ei, parempi ei hän ole. Sinun äitisi äly ei ole edes parin killingin arvoinen. Sinun äitisi mielestä on olemassa vain yksi kelvollinen tehtävä, lapsien maailmaan laittaminen, kurjuuteen. Tyhmyys, lapseni, on aina ylinnä. No, älähän nyt anna seuralaisesi odottaa, älä anna hänen odottaa, joudut sen hänelle vielä maksamaan. Mutta älä usko häneen. Ja paina mieleesi, että tyhmä hän on joka tapauksessa. Hyvästi, lapseni — kiitos siitä, että poikkesit katsomaan". —
— "Voi, jos tulisi täti Lovisen laiseksi", sanoi Charlotte, hän ja Sten laskeutuivat pientä mäkeä, he näkivät vanhuksen ikkunassa katselemassa heitä.
"Siitä ei ole mitään pelkoa", vastasi Sten kiepsahdellen Charlotten ympärillä, milloin toiselle milloin toiselle puolelle.
"Mutta terävä hän on", sanoi Charlotte; "pysykäähän toki rauhallisesti jollakin puolella, niin olette kiltti", nauroi Charlotte katsellen Sten Meldeä, hän tuli ajatelleeksi täti Lovisen sanoja, — tyhmä hän on joka tapauksessa.
"Äiti sanoo, että minä olen samannäköinen kuin täti Lovise oli nuorena."
"Kylläpä täti Lovise sitten oli kaunis", Sten oli vallan ihmeissään. —