"Niinkö — aiotteko jättää — meidät", viimeinen sana venähti pitkäksi.
"Tottakai, — anteeksi, en aikonut olla epäkohtelias, mutta täällä sataa niin hurjasti."
"Ehkäpä kyllä", sanoi pappi ja katseli raskaita, harmaita pilviä, "mutta kai te pian taas palaatte takaisin luoksemme?"
"Minäkö? Takaisinko tänne? En koskaan. Minä lähden Amerikaan, mieluimmin jo tänä kesänä. Sanoo eno — minulla on Amerikassa eno, joka on insinööri."
"Amerikaanko — hm", pappi kumartui ja heilutti ruoskaa hevosen selän päällä, "minä luulin, että jokin sitoisi teitä tänne."
"Minua — tänne?" pappia töllisteli syvästi hämmästynyt silmäpari.
"Niin — tieasiat — suunnittelu", sanoi pappi katkonaisesti.
"Sekö", nauroi Sten, "kyllä se luistaa ilman minuakin. Eno sanoo, etten minä täällä paljoakaan hyödy, minulta puuttuu kestävyyttä, juuri sitä on minun Amerikassa opittava, sanoo eno."
He ajoivat käyden sillan ylitse. "Te olette kai vilustunut", sanoi pappi lempeästi, melkeinpä hellästi, pitäen kättään Stenin märällä olkapäällä, hän tunsi myötätuntoa vierasta poikaa kohtaan. "No, nyt me olemme perillä. Muuttakaa vaatteita ja juokaa jotakin lämmintä. Hyvästi ja kiitos seurasta ja jollen minä näkisi teitä ennen lähtöänne — niin voikaa hyvin."
Pappi jatkoi matkaansa. Hän ajoi käyden. Hän kääntyi katsomaan hotellia. "Vain hotellivieras", mutisi hän, otti öljyhatun päästään ja ravisti sitä, sade oli lakannut.