Charlotte kuuli äidin tulevan, kääntyi häntä vastaan, "terveisiä Sten Meldeltä", sanoi hän rauhallisella, kovahkolla äänellä. — "Terveisiäkö?" — "Niin, hänen täytyi matkustaa, enolta tuli sähkösanoma, -minä saan kohta kirjeen", lisäsi hän ja tarkasteli hetkisen pelokkaana äitiään. — "Saatko sinä kohta kirjeen, — sepä on hauskaa", rouva Hage istuutui portaille.
Charlotte meni kansliaan, rouva Hage jäi istumaan ja tuijottamaan eteensä, siinä hän istui Anne Sofien tullessa kysymään, eikö tänään ollenkaan syötäisi aamiaista. "Sten Melde on matkustanut enonsa luo", sanoi rouva Hage koettaen muuttaa äänensä niin iloiseksi kuin suinkin, "Charlotte on saanut kortin ja saa kirjeenkin huomenna." — — "Sten on siis jättänyt hänet", sanoi Anne Sofie. — —
"Aina sinä uskot pahinta", suutahti äiti, "huomenna hän saa kirjeen, sanoin minä."
He söivät aamiaista. Charlotte koetti saada keskustelua käyntiin, mutta äiti takertui jokaiseen aiheeseen niin kiivaasti, että juttu pian lakkasi juoksemasta, vihdoin he eivät uskaltaneet katsoakaan toisiinsa.
Aamiaisen päätyttyä heitti rouva Hage huivin hartioilleen ja lähti astelemaan tietä pitkin, hän kulki pitkin askelin ja puheli itsekseen, kohdatessaan tuttuja unohti hän tervehtiä tai tervehti hän niin pontevasti, että vastaantulijat jäivät pitkäksi aikaa katselemaan hänen menoaan.
Hän suuntasi kulkunsa lennätinasemalle ja tapasi sähköttäjättären yksinään. Rouva Hage hymyili ikäänkuin tahtoen sanoa, etteivät hänen kysymyksensä mitään erikoisempaa merkinneet.
"Täällähän on sähkösanoma Sten Meldelle?" kysyi hän, "hän sanoi odottavansa sähkösanomaa ja pyysi meitä hakemaan sen." — Ei, sähkösanomaa ei ollut. — "Mutta juuri hiljanhan tuli muuan?" — Ei. —. "Tulipa kylläkin, parisen päivää sitten." — Neitonen hämmentyi, hän tarkasteli kirjojaan, "Sten Meldelle ei ole koko kesänä tullut sähkösanomaa", sanoi hän. — "Kai tässä sitten on jonkinlainen väärinkäsitys", sanoi rouva Hage ja meni, hymy karehti yhä hänen huulillaan.
Tultuaan ulos kietaisi hän kiukkuisena huivia ympärilleen, "pötyä koko puhe sähkösanomasta", sanoi hän ääneen, Sten oli yksinkertaisesti karannut, rouva Hage otti pari pitkää askelta ikäänkuin matkiakseen pakenemista. "Hän on matkustanut", sanoi hän taas ääneen, tuli niin murheelliseksi, että olisi voinut ruveta vaikka itkeä kollottamaan ja rupesi hitaasti astelemaan kotia kohden. Hänen mieleensä juolahti, että hänen pitikin ostaa jotakin maakauppiaalta, hän muutti suuntaa, äskeinen äkäisyys palasi, pitkin harppauksin hän taivalsi, höpisi itsekseen ja ravisteli päätään.
Hän tuli hämärään puotiin ja asettui myymäpöydän ääreen. Voi, voi, ajatteli hän, onnettomuudet alkavat, onnettomuudet alkavat taas, — yksi tulee ja heti on sen kintereillä monia, kuinka minä niitä vastaan taistelisin? Hän katseli ympärilleen ikäänkuin etsien puodista apua, eräässä loukossa seisoi pastori ohjaksia ostellen. Rouva Hage nyökkäili innokkaasti — paljon innokkaammin kuin hän aavistikaan — pastori jätti ohjakset ja tuli häntä tervehtimään. "Kuuluuko mitään uutta?" kysyi rouva Hage. — "Ei", vastasi pastori ihmetellen, "olisiko sitten tekeillä jotakin?" — "Ei, tietystikään ei. Kai se tiesuunnittelukin jo on valmiina". — "Niinkö — sitä en olisi uskonut", pastori tiedusteli asiaa maakauppiaalta, "joko tiesuunnittelu on valmiina?" — "Ei." — "Minä luulin", sanoi rouva Hage hämmentyneenä, "kun Sten Meldekin jo lähti."
— "Onko Sten Melde lähtenyt?" kysyi pastori hitaasti. — "On", sanoi maakauppias, hän omisti hotellinkin, "hän matkusti sunnuntaina, hänen täytyi lähteä kotiin, niin, tiesuunnittelu ei ole valmiina", hän katsoi kysyvästi rouva Hagea, — mitä hän halusikaan? Rouva Hage tarttui päähänsä, "antakaaha minulle hieman vihreätä suopaa, sitä me aina tarvitsemme". Maakauppias kätki ihmettelynsä ja punnitsi suopaa.