Hän hiipi huoneeseensa ja meni levolle, ehkäpä uni taas tulisi, hiljaa makasi hän vuoteessaan antaen unen tunnelman tuuditella, ehkäpä hänelle ilmaistaisiin hänen elämänsä arvoitus, mitä tarkoittikaan se salaperäinen, joka häneltä kätkeytyi? Hän lepäsi odottaen, etäisyydessä näki hän unen maiseman häämöittävän, suuren vuonon, tunturin, veneen, joka lipui pimentoa kohden, nyt uni tulee ajatteli hän ja nukkui.
Herätessään aamulla tiesi hän nähneensä unta ja hän muistikin unensa: äiti seisoi keittiössä, oli tapettu sika, hän laitteli paraillaan sisälmyksiä. "Rakas äiti — joko sinä nyt aloitat jouluteurastuksen?" oli hän kysynyt, ja äiti oli vastannut: "ei voi koskaan aloittaa liian aikaisin sitä, joka on tehtävä."
Edellisen yön uni, tunnelma ja sanat olivat poissa, kaukana poissa, ainiaaksi saavuttamattomissa.
15.
Piirilääkäri oli jäänyt yöksi. Hän oli pieni, pyöreä, ahavoitunut mies, hänellä oli pienet, uteliaat silmät, pieni käyrä nenä ja pieni, pyöreä suu, hän piti itseään sievähkönä. Hän oli leskimies ja hän tähyili itselleen kaikkialta nuorta vaimoa, — Ytredalissa oli sangen yksinäistä, eikä ollut ketään, joka olisi huolehtinut hänen kahdesta pienestä lapsestaan. Maailmassa oli kyllä monta suloista nuorta tyttöä, mutta hän olisi kernaasti halunnut saada sellaisen, jolla oli hieman rahojakin. Usein hän ajatteli tuomarilan tyttöjä -milloin vanhinta, joka varmasti kykeni johtamaan suurtakin taloutta, milloin nuorinta, joka oli niin kaunis, mutta valitseminen oli kovin vaikeata, eikä heillä ollut rahojakaan. Ja niinpä hän tyytyikin vain hakkailemaan, "käykäähän minua kesällä katsomassa", sanoi hän, "teidän pitäisi nähdä minun uusi taloni", nämä olivat hienoja viittauksia, ikäänkuin johdantoja, hän muistutti paksua, pientä, pyrstötöntä maatiaiskukkoa.
Tällä kertaa hän omistautui Charlottelle, joka tuntui hänestä mielenkiintoiselta. Kalvakka ja ylpeä hän oli, hän muistutti naisia, joita kuvattiin sadoissa tohtorin lukemissa kruununkirjoissa, hekin olivat kalpeita ja mielenkiintoisia. Ja Charlottekin, joka edellisenä päivänä ei ollut häntä edes huomaavinaan, seurusteli nyt vain hänen kanssaan, käveli hänen kanssaan, antoi hänelle ruusun napinreikään, kuunteli hänen juttujaan ja nauroi hänen pilojaan. Piirilääkäri pyörähteli hänen ympärillään, hermostuneena, hän näet huomasi lähestyvänsä päätöksentekoa, "tuhat tulimmaista, neiti Charlotte", sanoi hän, "teidän pitäisi nähdä minun uusi taloni Ytredalissa." Eikä hän voinut olla hieman hypistämättä Charlottea.
Anne Sofie pysyttäytyi syrjässä. Äiti oli kiukkuinen. Isäkin näki sen ja murisi tyytymättömänä. Charlotte huomasi kyllä kaiken, mutta yllytti yhä tohtoria, tämän kuume nousi nousemistaan, vihdoin hän hullaantui haaveilemaan. Käsikoukkua he kävelivät mennessään maisemaa ihailemaan, tohtori tepasteli ja nyökkäili rouva Hagelle, joka katseli heidän menoaan, että komealtahan tämä näyttää. "Tuhat tulimmaista, neiti Charlotte, kyllä Ytredalinkin maisemia kelpaa katsella, teidän pitäisi tulla katsomaan minun uutta taloani."
Rakkaus ei estänyt tohtoria kuorsaamasta päivällisuntaan niin että jyrisi. Hänen tullessaan alas kahville, istui Charlotte ikkunan ääressä katsellen ulos, tohtorin tullessa hän ei edes liikahtanutkaan, tohtori jutteli ja koetti olla sukkela, Charlotte ei kuullut mitään. Levottomana asteli tohtori edestakaisin lattialla. Väsyneenä ja välinpitämättömänä katseli Charlotte puutarhaan. Tohtori kertoi erään parhaimmista kaskuistaan, sillä oli ollut aamupäivällä suuri menestys, nyt ei sille edes hymyilty. "Tänä kesänä valmistuu talooni vesijohto — sekä ensimmäiseen että toiseen kerrokseen", sanoi tohtori masentuneena. "Vai niin", vastasi Charlotte. Silloin siirtyi tohtori rouva Hagen luo keskustelemaan nousevista lihanhinnoista.
Aurinko oli laskeutumassa, pian se lakkasi näkymästä tuomarilaan, tunturi tummeni punasinerväksi, tuntui heikko tuulenhenkäys, se kaiutti kaukaista, heläjävää säveltä — iltaposti tuli. Tuota etäistä torven säveltä kuuntelisi hän koko ikänsä, se soisi hänelle sitä, mitä hän oli menettänyt.
"Ettekö ole terve", kysyi tohtori hyvästijättäessään Charlottelta. —
"Kiitos — voin erinomaisesti", vastasi hän.