»Noo — vai niin», hän sanoi. »Uskallanko minä kysyä, onko minulla sisaria?»
Vanha Holt koitti nauraa, mutta se ei onnistunut.
»Tämä on sinulle odottamatonta — —. Kas, näetkös — hän on vanha palvelija — tullaan niin perhanan tuttaviksi —. Muuten — minä vakuutan sinulle —»
»Oli menneeksi. Sinullahan on oikeus valita seurustelupiirisi yhtä hyvin kuin minullakin. Yksi seikka vaan: minä en tahdo kuulua perheeseen — tee se hänelle selväksi.»
»Minä vakuutan sinulle todellakin», alkoi Holt taas, mutta Knut keskeytti hänet.
»Puhukaamme jostain muusta», hän sanoi. »Sanopas —»
Kahvi tuotiin, mutta sen toi toinen palvelija. Katriina ei enää näyttäytynyt. Kuin palvelija oli mennyt, Knut sanoi kahvia maistellen: »Hän osaa laittaa kahvia — se on hyvä. — Sytytä piippu, isä, ja sitten ala puhallella: Valmista pojallesi muutamia kaupungin lihavista vasikoista.»
»Ha, ha, ha!» Holt nauroi, ja tällä kertaa oli se luontevaa naurua. »Myöhemmin, sitten saat sinä sekä lihavat että laihat. Mutta ensin sinä: kerro minulle matkoistasi.» Hän sytytti piipun, otti tuolin ja istuutui lähelle poikaansa. »Muistatko kuin sinä viimein tulit kotiin ulkomailta? Jumaliste, se oli — se oli — kuin olisi lukenut Darwinia.»
»Sinun isänsydämmesi, isä —»
»Minun isänsydämmeni — no niin — enhän minä voi kieltää — minähän olen täällä istunut yksin kaikki nämä vuodet —.»