»Mutta, Pietari, hyvänen aika!»
Knut nousi seisomaan. »Mutta kuka se on? Kuka on täällä?»
»Kornelia, tietysti, sinä sen salaperäinen.»
Hanna tarttui hänen käteensä. »Mutta eihän hän tiedä mitään», hän kuiskasi ja riensi ulos.
Pietari seisoi sanattomana. Hän ei tiennyt, mitä hänen piti uskoa.
»Eikö tiedä mitään? — Mitä puhetta se on? Etkö sinä tiedä, että sinä olet kihloissa?»
Knut kalpeni äkkiä.
»Hanna kertoo minulle, että Kornelia on täällä, että kaikki on hyvin, ja että te olette kihloissa, ja sitten —! Ei, tästä pitää minun saada selko!»
Ja sitten hän riensi ulos. — Kohta sen jälkeen aukesi makuuhuoneeseen vievä ovi; Kornelia tuli sisään. Knut oli samassa hänen luonaan, tarttui hänen käsiinsä, koetti puhua, mutta sai aikaan vain katkonaista naurua, ja kuin Kornelia nojasi päätään hänen olkapäätään vasten, ja hän seisoi siinä varmana onnestaan, oli hänen vieläkin mahdottomampi saada sanaa suustaan. — —
»Pöytään!» huusi Pietari avaten suuresti meluten oven vaimolleen, joka tuli sisään höyryävä vati käsissä. »Pöytään, minulla ei ole koskaan eläissäni ollut niin nälkä!»