Holt alkoi taas tirkistellä ja kumartaa, hapuili vähän hämillään ympäri huonetta, ikäänkuin hän olisi etsinyt jotain, pääsi viimein selville, että se oli tulta, ja se kädessä aukasi hän oven viereiseen huoneeseen: »Olkaa hyvä, hyvät herrat.»
Knut kuuli, että Stubb johti puhetta. Tuon tuostakin kuului konsulin basso, ja lopuksi Holtin korkea ääni.
Äkkiä avattiin ovi. Holt tuli sisään rientäen. Hänen kasvonsa loistivat voitonriemusta. Kuin hän oli sulkenut oven jälkeensä, sanoi hän: »Knut sinä kysyt: onko ketään, joka tahtoo auttaa minua? Tiedätkö, mitä nämä herrat tahtovat? Lainata minulle tarvittavat rahat.»
»Se ei saa tapahtua, isä. Se on kaunista — hyvin kaunista miehiltä, jotka ovat sinun vastustajiasi — mutta et sinä tekisi kauniisti, jos käyttäisit hyväksesi heidän jalomielisyyttään.»
»He luonnollisesti otaksuvat, että asema on semmoinen, kuin miksi minä olen sen ilmoittanut. Muuten olen minä ilmoittanut heille, että sinä olet minun kumppalini. Kutsunko minä heidät tänne?»
Herrat kutsuttiin sisään. Knut toisti arveluitaan. Stubb vastusti niitä kiivaasti. Hän vakuutti, että ajatus oli konsulin, jonka kauppakuntoa ei kukaan uskaltane epäillä. Hän oli tullut Stubbin luo ja oli — »niin, suokaa anteeksi, konsuli, mutta se oli hyvin kummallisella kielellä» — selittänyt hänelle, että se oli kaupungille korvaamaton vahinko, jos Holtin täytyisi lopettaa liikkeensä. Hän ei tuntenut ketään, joka voisi jatkaa sitä liikettä menestyksellä; hän luotti järkähtämättömästi Holtin kunnollisuuteen ja varmuuteen.
Holt katsoi poikaansa. »Kuuletko sinä», näytti hän sanovan.
Knut taipui viimein. Hän suostui käyttämään molempien herrain tarjousta, jos niin tarvittaisiin, ja he, tutkittuaan asianlaitaa, huomasivat jatkamisen vaarattomaksi.
Kuin he olivat menneet, Holt hieroi käsiään: »Sinä voit olla varma, etteivät he minun kauttani tule mitään kärsimään — mutta näethän, on niitä sentään niitäkin, jotka luottavat minuun.»
He alkoivat tuumia tehdä ja olivat niin innoissaaan, etteivät edes huomanneet, että Katriina oli tullut sisään. Hän kysyi, mihin hän kattaisi pöydän — asuinhuoneessahan kaikki oli hävitetty.