»Hamre? Mutta et suinkaan sinä voi tarkoittaa, että —?»
»Rakas ystävä, ollaan totisia. Oletko sinä nähnyt Hamren esittävän maljaa? No hyvä. Oletko sinä semmoisissa juhlallisissa tilaisuuksissa katsellut hänen nenäänsä? Et. Se on paha se, täytyy aina tehdä havaintoja. Minä sanon, että semmoisessa maassa, kuin tämä meidän, on ministerissä tärkeintä nenä. Sen täytyy olla juhlallisen; ministerillä täytyy olla taipumusta viralliseen mimiikkiin. Hamren nenä on aivan ministerin nenä. Ystäväiseni, anna hänen noudattaa kutsumustaan.»
»Sinä lasket leikkiä!»
»Niin, mitäs tässä muutakaan kannattaisi tehdä? Mitä hittoja te tahdotte? Mihin esimerkiksi sinä Pietari voit päästä? Tahdotko sinä kansanjohtajaksi tai ministeriksi?»
»Minäkö? Jumala varjelkoon!»
»No. Sitten minä sanon uudestaan: mene torille ja pörssiin ja lue klassikoltasi: vehnää raskasta, siirappia maukasta, ja anna liebhaberien yksin taistella keskenään laakeriseppeleistä ja kunniamerkeistä.»
»Mutta suurissa yhteiskunnissa, siellähän taistelevat —»
»Kylläiset ja nälkäiset — ja elämästä ja kuolemasta, ja se taistelu tullee meillekin vielä kerran. Kullakin ajalla on surunsa. Mutta tänä iltana me kuitenkin tahdomme unohtaa suuren sodan suurissa yhteiskunnissa ja pienen pienissä. Sinun pyöreitten, terveitten kasvojesi malja, Pietari. Pidä huolta, että sinun sukusi ei koskaan lopu, ja meidän ei tarvitse peljätä kylläisiä eikä nälkäisiä!»
Aikaisempaan, hilpeään mielentilaan ei oikein enää päästy. »Hän on muuttunut,» vanha Holt ajatteli itsekseen ja tämä havainto tuotti hänelle paljon ajateltavaa. Pietari tunsi sanomattomasti pettyneensä. Hän oli iloinnut ajatellessaan voivansa sanoa nämä sanat Knutille: »Me olemme järkähtämättä pysyneet kiinni sinun ohjelmassasi,» — ja nyt sai hän kuulla, että se kaikki oli vaan joutavaa. Se kävi häneen niin kipeästi, mutta Knut kai oli oikeassa, hän ajatteli; me luultavasti emme ole oikein seuranneet muassa.
Knut huomasi, että hän oli loukannut ystäväänsä, ja hän löi häntä olalle ja sanoi: »Älä huoli siitä, mitä minä sanon! Minä olen tällä hetkellä kuollut kaikille yhteiskunnallisille kysymyksille; minä elän asianhaarain vuoksi yksityisenä. Ja etenkin tänä iltana minä janoan rauhaa, hauskuutta. Sen vuoksi — laula meille vähän. Ethän sinä liene herennyt laulamasta!»