»Minä, Knut Holt. Avaa, mutta älä herätä ketään.»
Sisällä sytytettiin kynttilä ja vähän ajan perästä avasi palvelija katuoven. Hän katsoi hämmästyneenä Knutiin.
»Minä tahtoisin jäädä tänne yöksi. Minä menen asuinhuoneeseen ja heittäydyn sohvalle makaamaan. Älä sano mitään Pietarille.»
Palvelija valaisi hänelle tietä sisään yhä katsellen häntä samalla unisen hämmästyneellä katseella.
»Kas niin — kiitoksia. Mene nyt hiljaa maata. Hyvää yötä.»
Palvelija pani kynttilän pois ja meni.
Knut heittäytyi sohvalle. Hän ei ollut virunut kauvan, kuin hän kuuli ovea avattavan, askelia käytävästä ja kohta sen jälkeen Pietarin äänen. Ovi avattiin sen jälkeen nopeasti, ja Pietari tuli sisään yönutussa, alushousuissa ja sukkasillaan. Uni ei ollut vielä oikein hänestä lähtenyt; hänen kasvoissaan oli omituinen sekaannus unisuutta ja kauhistusta, että Knut ei voinut olla hymyilemättä.
»Mitä kummia on tapahtunut, Knut?»
»Hän sittenkin herätti sinut?»
»Ei, mutta me heräsimme, kuin katuovea avattiin. Mitä tämä merkitsee?»