Vaunut ajoivat linnaan, tyhjensivät kuormansa, odottivat, ottivat sen taas takaisin ja lähtivät ratisten menemään.
Toinen ajoi kaupungin pääkatua, toinen alas rantaan. Kuin se kulki Vikin talon ohi, vedettiin vaunun uutimia syrjään. Se oli Knut, joka viimeisen kerran katsoi pieneen porstuanikkunaan, jossa ei kuitenkaan mitään näkynyt paitse ruusupuuta, joka seisoi tavallisella paikallaan. Toinen punasista akuttimista oli alas laskettu. Seisoiko hän sen takana ja katsoi hänen jälkeensä?
Kävi korkeita aaltoja. Veneet hyppelivät aalloilla ja hieroutuivat toisiaan vastaan. Ajajat, Knut ja hänen isänsä, Pietari Ström ja matkapukuun kääritty nainen, astuivat veneeseen ja soutivat ulos laivalle, joka seisoi savuten sataman suulla.
Oltiin juuri lähtemäisillään. Viimeiset tavarat hinattiin promuista, venemiehet, jotka olivat tuoneet matkustavaisia laivaan, lähtivät pois. Kannella oli märkää ja liukasta, merimiehiä nahkatakeissa ja suurissa saappaissa asetteli viimeisiä laatikoita alas lastiruumaan tai pyöritteli viimeisiä tynnöriä yläkannelle, jossa ne sidottiin kiinni. Kalastajia ja muita kannella matkustavia tungeskeli ahtaassa, kuumassa käytävässä molemmin puolin konehuonetta, vahanaamainen kyyppari kulki ulos ja sisään kajuutoissa, likainen pyyhinliina käsivarrella, kuljettaen ilkeätä hajua muassaan joka paikkaan, johon hän tuli. Nostokone kahisi ja sähisi, suihkutti höyrysäteitä ja levitteli ilkeätä lämpimän koneveden ja elttaantuneen öljyn hajua. Savutorvessa kävi savu sakeammaksi, höyrytorvessa melu yhä enemmän korviasärkeväksi, komantosillalta kuului tuon tuostakin käheä ääni. Kuin Knut oli saattanut viittoihin käärityn naisen alas salonkiin, nousi hän yhdessä isän ja Pietarin kanssa yläkannelle, jonne sulava lumi muodosteli lukemattomia puroja.
He astuivat äänettöminä edestakaisin. Höyrypilli vihelsi toisen kerran. Vanha Holt katsoi levottomasti poikaansa ja sitten alas proomuun, joka jo oli melkein tyhjä. Sitten hän taas vaipui kokoon. Hän oli näinä päivinä käynyt entistään köyremmäksi, laihemmaksi ja terävämmäksi, ja kasvot keltaisemmiksi.
»Tottahan me saamme kuulla sinusta», Pietari sanoi oikeastaan vaan siksi, että äänettömyys kävi sietämättömäksi.
»Kyllä —», vastasi toinen ja yski selvittääkseen ääntään.
Laiva vihelsi kolmatta kertaa.
Kaikki kolme tekivät liikkeen, kuin heihin kaikkiin olisi yht'aikaa sattunut sähkötäräys. Knut otti isänsä käden ja kuiskasi:
»Hyvästi, isä, — kiitoksia — kaikesta —»