Hän antoi Pietarille kättä ja meni.
»Ahaa — poika on ehkä lähtenyt tänään?» Höjsen kysyi.
»On», Pietari vastasi ja meni. — — —
XIV.
Pieni kalastajakaupunki oli tullut kymmentä vuotta vanhemmaksi. Siihen oli tullut uusi kirkko, uusi latinakoulurakennus ja uusi rehtori, ja uusi sanomalehti. Linna ei enää ollut kaupungin ainoa kivitalo — uusiin verrattuina se ja muut vanhat talot näyttivät aivan vähäpätöisiltä.
Björnholt oli muuttanut pois. Hänestä oli tullut rehtori erään pikkukaupungin latinakouluun. Johtava mies kaupungissa oli Aage Storm, johon Vildhagen oli liittäytynyt. Strandista oli tullut rovasti ja hänen arveltiin olevan määrätty piispanistuimelle. Hänen mielilauseensa oli: »Minun Jumalani on järjestyksen Jumala.» Fonnilla oli pieni, mutta uskollinen puolue, joka ei ollut missään tekemisissä maailmanlasten kanssa. Se oli hiljainen joukko katuvaisia, jotka tuon tuostakin kokoontuivat Vikin talossa. — —
Vanha Holt virui sairaana ja odotti kuolemaa. Oli sähkötetty pojalle, joka asui Lissabonissa ja jota hän ei ollut nähnyt näinä vuosina. Sähkösanoma ei kumminkaan tavannut häntä kotona, hänen sanottiin olevan pitemmällä matkalla. Joka päivä kysyttiin, eikö hän jo ollut tullut kotiin, mutta vastaus oli aina kieltävä. Hänen huoneensa oli kauvan sitten laitettu kuntoon; Holt oli hankkinut kotiin niitä sikaria ja viiniä, joita Knut rakasti, ja kysyi jokapäivä Katriinalta, uskolliselta hoitajaltaan, oliko kaikki järjestyksessä.
Siinä hän virui, vanha taistelija, kauheasti laihtuneena, suu syvälle painuneena ja iho lumivalkeana, joka paikka paikoin kuulti siniseltä. Nenä ulottui melkein huuliin; silmät olivat tavattoman suuria ja tuijottavia.
Hän koetti lukea. Se oli Darwin ja Stuart Mill, »jaloimmat miehet, mitä on elänyt», joihin hän viimeisillä hetkillään turvautui. Mutta hänen silmänsä usein pettivät ja silloin täytyi Katriinan lukea hänelle näitä kirjoja, joista hän itse ei ymmärtänyt sanaakaan. Joskus hän tahtoi vaihtaa Darwinin ja Stuart Millin johonkin hartauskirjaan; mutta silloin vanhus suuttui.
»Älä siunaile, äläkä manaa, Katriina, minä tahdon kuolla rehellisenä miehenä.»