Korneliaa näki Knut harvoin muualla kuin kirkossa. Siellä istui pieni hento tyttö, jonka kasvot näyttivät niin harmailta ja vilustuneilta, kokoon hykertyneenä kirkon nurkkaan ja katseli seurakuntaa jumalisen huolestuneilla katseilla. Knutilla oli se käsitys, että hän oikeastaan oli kuolleitten maasta kotoisin, ja että hän tuli tähän maailmaan ainoastaan katsellakseen sitä vakavasti ja sääliväisesti. Se oli sen vuoksi hämmästyttänyt häntä hyvin suuresti, kuin hän kerran tapasi hänet Vikin talon edustalla leikkimässä »pataa» heidän naapurinsa, sepän kevytmielisten tyttärien kanssa. Näky katosi kuitenkin heti. »Kornelia!» kuului ankara miehen ääni talosta ja samassa Kornelia riensi tiehensä, ja sepän tytönheitukat peljästyneinä pujahtivat lähimpään solaan.
Mieheksi tultuaan oli hän nähnyt Korneliaa vain sivumennen, ja joka kerran kuin hän kohtasi hänet, tunsi hän varmasti, ettei hän toista kertaa ollut ryöstäytynyt kadulle leikkimään »pataa.»
Hän istui siinä kauvan katsellen kivitettyä paikkaa ja ajatteli niitä, jotka asuivat vihreän aituuksen sisäpuolella.
III.
Myrskyisenä ja sateisena Marraskuun päivänä tuli kirjansitoja ja kirjanpainaja Olsenin työhuoneeseen laiha mies, jolla oli kauniit, mutta terävät ja laihat kasvot ja suuret, valkeat hampaat. Hän oli juuri tullut ainoalla pienellä höyrylaivalla, joka siihen aikaan kulki vuonoissa, ja kuljetti kaikki tavaransa muassaan pienessä nahkalaukussa, joka riippui hänen hartioillaan. Hän haki työtä ja antoi kirjanpainajalle kirjeen joltain virkamieheltä läheisestä rannikkokylästä. Virkamies, joka oli asioissa kirjanpainajan kanssa, kirjoitti:
»Hän on sukkela mies, mutta levoton luonnoltaan. Hänen isänsä oli juonittelija ja juoppo. Te tekisitte minulle palveluksen, jos voisitte hankkia miehelle työtä, jotta me pääsisimme hänestä.» Kirjanpainaja kynsi korvallistaan. Hänestä ei suosittelu ollut oikein mieleinen. Mutta hän oli velassa samalle virkamiehelle, joka myös vuosittain antoi hänelle jotensakin paljon työtä. Ei käynyt päinsä muitta mutkitta ajaa levoton mies ovesta ulos. Hän alkoi kuulustella vierasta.
»Teidän nimenne on?»
»Holt.»
»Te olette kirjansitojan sälli tai —»
»Minä olen mekaanikko.»