»Minä kysyin papilta.»
»No? Mitä hän sanoi?»
Hän vaan sanoi: »Minä tahdon rukoilla sinun paatuneen sielusi edestä.»
Katriina pani kädet ristiin: »Näethän!»
»Mutta nyt olen minä itse lukenut; siitä ei seiso, Katriina.»
Katriina oli vaiti hetkisen ja mietti. Sitten hän sanoi: »Mutta onhan sitten vielä muita oppikirjoja.»
»Sitä minä en tiedä. Mutta siinä siitä ei seiso. Ja miksi on se synti, ettei ole vihitty?»
Katriina pudisti päätä ja huokaili.
Maria katseli pienoista kätkyessä. »Oi, jos saisin pitää hänet,» hän sanoi. »Sinä et tiedä, miltä tuntuu, kuin on tuommoinen. Kuin minä olen ollut ulkona työtä hankkimassa, ja kuin on onnistunut, olen minä kahdesti iloinen, sillä minä ajattelen, että minä saatan hankkia tuollekin, mitä hän tarvitsee. Kuin hänellä on lämmin ja hän viruu tuossa tyytyväisenä ja kylläisenä — niin, sinä ehkä et usko minua, mutta silloin tuntuu, kuin minä itsekin olisin lämmin ja kylläinen. Ja jos minun on käynyt huonosti ulkona, niin minä ajattelen häntä, joka on kotona — minä en voi tulla täydelleen onnettomaksi, niin kauvan kuin hän on minulla. Niin, jos kaikki voisi tulla olemattomaksi minun tahtomalla — — ei, Katriina, minä luulen, ett'en minä tahtois.»
Katriina ei raaskinut tehdä toista surullisemmaksi, kuin hän jo oli, mutta hän rukoili hiljaisuudessa Jumalaa valistamaan häntä.