»Mutta eno — enhän minä saata —» väitti konsuli vastaan.
»Hyvä! Minä tunnen hänet. Hän on laivan isäntä, se on totta. Mutta tämä kuuluu komantoon laivassa. Minäkin olen kuljettanut vieraan omistajan laivaa. Mutta laivassa olin minä herra, ja minä olisin, Jumal' avita, antanut paiskata itse kapteenin lastiruumaan, jos hän olisi pistänyt nenänsä minun kajutta-asioihini. Mutta sinulla ei ole rohkeutta, konsuli, siinä se pulma on.»
Konsuli mietti. Viimein hän sanoi omalla kielellään: »Hiton monimutkainen asia! — — Minulla on vielä paljon tytön varalta — tuhmia perhejuonia! — — Minä ajattelin aikoinani — matkustaa ulkomaille — vapaammat olot — — perhanan ummehtunutta täällä — rettelöitä joka taholla. Minä tahdon kuitenkin koettaa —»
Kurt vihelsi. »Saakeli soikoon! Minullapa on hyvä tuuma.»
Hän hypähti alas penkiltä ja alkoi juosta edestakaisin huoneessa lyhyillä, hyppivillä askelilla. Hän oli juuri rupeamaisillaan lähemmin selittämään tuumaansa, kuin ovelle koputettiin.
Se oli Knut.
»Siinä hän on!» Stubb huudahti. »Kiitä häntä, konsuli. Hänettä sinä nyt ehkä olisit pojatta.»
Muutamat Gilillekin tavattoman matalat kurkkuäänet ilmaisivat samalla hänen hämmästystään ja kiitollisuuttaan.
»Jos minä joskus voin osoittaa teille jonkun vastapalveluksen —,» hän lopetti.
Knut puuttui puheeseen: